Yhden (mahti)terassin tarina
Mikä on paras paikka pihallasi? Minulla se on paikka, jossa oleillaan eniten. Edellisessä pihassamme se tarkoitti himottavan mahtavaa terassiamme.
Omistimme kotimme viisi vuotta. Sinä aikana kodin piha päivittyi 1980-luvulta 2010-luvulle, ja minkä helmi oli minun mielestäni valokatteella päällystetty terassi. Ihana, suuri, kätevä, sähköistetty ja toimiva terassi, jonka portsari oli aina ystävällinen ja tarjoilu ei pettänyt koskaan – paitsi laiskoina päivinä.
Aiemmin kerrostaloissa asuneet ensikodin ostajat (= me) pääsivät vihdoin vuonna 2006 toteuttamaan pihaelämän luksusta ja unelmoimaan erityisesti isosta, katetusta kesäkeittiöstä ja terassista. Meistä kumpikaan ei oikeastaan ymmärtänyt sen rakentamisesta mitään, mutta onneksi perustukset ja kyllä isä osaa olivat asioita, jotka auttoivat pitkälle.
Terassin tieltä jouduttiin (päästiin) kaatamaan koivu. Sen kaatamiseen riitti kotikunnassamme soitto puistotoimeen ja lupa oli sillä selvä. Kaatamisen hoiti paikalle pyydetty ammattilainen sillä aikaa, kun me kävimme putkauttamassa maailmaan esikoisemme. Kaikesta kokemattomuudestamme huolimatta emme onneksi olleet niin tyhmiä, että olisimme yrittäneet osuttaa sen viisitoistametristä vartta tuohon kuvassa näkyvään ainoaan vapaaseen aukkoon. Pöllejä pienittiin ja halottiin polttopuiksi pari seuraavaa vuotta.
Samalla, kun etupihan routiva savipohja kaivettiin pois ja korvattiin toimivammalla versiolla, kaivinkone raapaisi terassin alta multamaat kasalle ja paikalle tilattiin kasetillinen kantavaaksi maapohjaksi tarkoitettua mursketta. Opin, että ammattilaiset eivät mittaa maa-aineksia kuutioittain (mikä olisi maallikolle painomittaa huomattavasti kätevämpää) ja että kasetti tarkoittaa taviksen kielessä tuplaperävaunullista.
Alla oleva maa oli salaojitettu ja huollettu muutoin noin suurin piirtein terassin pohjaksi kelpaavaksi alustaksi jo talon rakentamisen yhteydessä kultaisella 80-luvulla. Toista lastaan odottava hullu puutarhuri antoi luonnon hoitaa pohjamurskeen tiivistämisen, ja Kerttusen perhe käytti sorapatjaa terassin korvikkeena yhden kesän ajan. Tai tarkemmin ajetallen se mikään korvike ollut, hieno tasainen murskepintainen terassi, jos minulta kysyt! Eipä muuten tarvinnut juurikaan istuskella tuolla kuvassa töröttävällää ruokaryhmällä nauttimassa elämästä, koska kesän 2007 kelit eivät juurikaan edistäneet moista asiaa.
Huomaa myös yläkuvan tiilikasa; tiilet käytettiin nostamaan terassin juoksut irti sorapatjasta. Tämänkin asian opin projektin aikana, kuin myös sen, että juoksu ei viittaa kuntoiluun vaan terassin puurakenteen alimmaiseen osaan.
Itse terassin rakennusluvat hoituivat lähes puunkaatoon vaadittavien lupien kaltaisella menettelyllä: soitto kuntaan, josta pyydettiin laittamaan tiedot urakasta ja jonkinlaiset kuvat kaavaillusta terassista. Simppeliä!
Isäni ilmoitti seuraavana juhannuksena saapuvansa rakentamaan terassia (”auttamaan raketamisessa”, kuten me kutsuimme tilannetta optimistisesti). Jotakuinkin odotetusti mutta kuitenkin yllättäen terassin rakenteet nousivat tiivistyneelle sorapatjalle noin viikossa, minkä jälkeen me ruuvailimme kansilaudat sen päälle loppuloman aikana. Eniten päänvaivaa aiheuttivat kuvassa näkyvät kaarevat reunat, jotka nekin saatiin valmiiksi (kokemuksen saavuttua paikalle) yllättävän helposti. Hurraa kaikille maailman kokeneille isille!
Eniten projektin lopullista vamistumista hidastivat terassin laidoille suunnittelemani istutusalueet. Olin ratkaissut kaarevien lautapintojen valmistusarvoituksen television puutarhaojelmien avulla, mutta koska projekti jäi kahden alle kaksivuotiaan äidin toteutettavaksi, varsinaisessa rakentelussa kesti hetki jos toinenkin. Mutta valmista tuli, vaikka myyntipapereita allekirjoitettaessakin laudoituksesta puuttui vielä parikymmentä ruuvia. Kaaret olivat kuitenkin kohdallaan ja laidalla törröttävä käpyvalaisinkin oli saanut sähkönsä (tosin ei minun asentamanani)!
Terassista tehtiin suuri, suorastaan valtava. Katoksen alle mahtuivat sekä kahdelletoista tarkoitettu ruokapöytä että kunnon kokoinen kesäkeittiö. Katoksen ympärillä oli tilaa kesäpäivän autuaaksi tekevälle puutarhakeinulle ja lasten elämää ilostuttavalle reilun kokoiselle uima-altaalle, joka näkyy palstani ensimmäisestä postauksesta.
Terassi taktikoitiin pihalle miellyttävän aurinkoiseen paikkaan, mutta emme osanneet aavistaa, että muutama hellekesä teki paikasta lähes mahdottoman oleskella. Aurinko porotti katokseen koko päivän, ja usein lämpötila nousi katoksen alla yli neljäänkymmeneen asteeseen. Asensin katoksen laitaan kuvissa näkyvät hellettä helpottaneet verhot, jotka saattoi vetää ruokailijan ja ilta-auringon väliin – mikä toimi tehokkaasti! Lisäksi taktisesti valittuun kohtaan istutettiin kirsikkapuu, jonka pitäisi viimeistään tulevana kesänä varjostaa ruokapaikkaa niin, että lämpötila on olennaisesti alempi kuin viisi vuotta sitten.
Tätä en tietystikään pääse todistamaan, sillä kodilla on nyt uudet omistajat ja meitä ilostuttaa uusi pihan oleskelupaikka. Tässä kodissa se ei ole terassi, vaan parveke. Onneksi kokemus on opettanut, että senkin voi saada muutamalla pienellä tuunauseleellä yhtä toimivaksi kuin edellisen terassimmekin!