Syyllistetäänkö ihmisiä ilmastonmuutoksesta?

Kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n raportin tulosten uutisointi, on herättänyt keskustelua syyllistämisestä. Mediassa ilmeisesti syyllistetään ihmisiä siitä, että ilmasto lämpenee, että eläinlajit vähenevät, että maaperä kuivuu ja että nälkä uhkaa.

 

 

Itse en ole kokenut asiaa ihan näin. Toki, itseänikin ärsyttää mm. valtakunnan ykköslehden katastrofoiva uutisointi ilmastonmuutoksesta. Se lamauttaa. Mutta se ei ärsyttävyydessäänkään mielestäni ole syyllistämistä.

 

Jos kerrotaan faktoja, esim. että maailman valtameret ovat imeneet paljon enemmän lämpöä kuin luultiin, eläinten lukumäärä on pudonnut vuodesta 1970 alle puoleen tai että ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi, ja asiantuntijat arvioivat sillä olevan tämän ja tämän kaltaisia seurauksia ja että asioihin voitaisiin vaikuttaa tällaisin ja tällaisin keinoin, syyllistäminen tapahtuu kyllä jossain ihan muualla kuin artikkelissa.

 

 

Olen kertonut omasta ilmastoahdistuksestani ja ymmärrän hyvin tuskan, joka syntyy, kun lukee epämiellyttäviä uutisia. Tulee turhautunut olo, tuntuu, että turmioon mennään ja ettei maailman menoon voi vaikuttaa ja että en minä ole tätä halunnut enkä valinnut eikä tämä ole minun vikani! Vaikka eilen valitsin kasvisruoan, ei sillä taida olla mitään väliä ja autostani en voisi MITENKÄÄN luopua ja se Lontoon matka, sehän oli työmatka, osittain. Kyllä jonkun muun pitäisi ottaa vastuu ja tehdä jotain, hoitaa tämä ilmastonmuutos pois päiväjärjestyksestä.

 

 

Totta kai me tulkitsemme kaikkea lukemaamme omien (ruusunpunaisten tai mustanpuhuvien tai millaisten tahansa) silmälasiemme läpi. Tekstin tulkinta ja mahdollinen syyllistyminen tapahtuvat ihmisessä itsessään ja perustuvat kunkin yksilön arvoihin ja ajatusmalleihin, jotka ovat syntyneet elämänhistorian kautta, elämäntapahtumien, sattumien, kasvatuksen, kavereiden ynnä muiden seurauksena.

 

 

Mark Manson toteaa kirjassaan, Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, että vastuu ja syyllisyys eivät ole sama asia, vaikka ne sekoitetaankin usein.  Hän kirjoittaa, että ihmiset eivät uskalla ottaa vastuuta ongelmistaan, koska sen arvellaan tarkoittavan, että ongelmat olisivat heidän syynsä. Kuka sotkee, se siivoa sotkun, niinhän meille opetetaan lapsesta asti. Mark Manson havainnollistaa syyllisyyden ja vastuun eroa ajattelemalla niitä aikamuotoina: syyllisyys on mennyt aikamuoto ja vastuu nykyhetki. Mielestäni tämä ajatus toimii tosi hyvin ilmastonmuutoksen hidastamistoimiin! Emmehän me, nykyajan ihmiset, ole keksineet polttomoottoria tai tehdasvalmisteisuutta. Monet meistä ovat syntyneet tähän yltäkylläisyyteen ja oppineet, että tätä on todellisuus ja tätä on hyvä elämä, nämä ovat tavoittelemisen arvoisia asioita ja näin täällä toimitaan. Emmekä oikein voi toimia irrallaan tästä yhteiskunnasta. Me emme oikeastaan ole syyllisiä ilmastonmuutokseen, (vaikka tavoillamme ja toimillamme edistämmekin ilmastonmuutoksen etenemistä) vaan meitä edeltävät sukupolvet vuosikymmeniä tai –satoja sitten ovat mahdollistaneet ja opettaneet meille nykyisen elämäntyylimme. Mutta he eivät ole enää täällä korjaamassa jälkiään. Se on meidän vastuullamme.

 

Ilmastonmuutos on meidän ongelmamme nyt.

 

 

Ilmastonmuutos on sen luokan asia, että ehkä siitä voi vähän tunteakin syyllisyyttä. Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät jakaudu tasapuolisesti, vaan niistä kärsivät eniten ne, jotka voivat siihen vähiten vaikuttaa. Niiden, joiden on mahdollista vaikuttaa olisi hyvä päästä yli syyllisyyden tunteesta ja alkaa kantaa vastuuta ongelman ratkaisemisesta. Ilmastonmuutos on niin laaja, monimutkainen ja kaikkia elämän osa-alueita koskettava asia, että meidän kaikkien täytyy kantaa siitä vastuu, henkilökohtaisesti ja yhteiskunnallisesti.

 

 

Viime aikoina mediassa on myös esitetty vastakkainasettelua yksilön valintojen ja poliittisen vaikuttamisen välille. Henri Weijo kirjoitti 19.10 Helsingin Sanomissa, että liika yksilönvalintojen korostaminen voi olla vaarallista. Tuntuu vähän hullulta, koska minusta täytyisi laittaa kaikki keinot käyttöön ja nopeasti, ja ongelmamme Suomessa on osin vastuun sysäily sinne sun tänne. Meidän kaikkien täytyy tehdä dramaattinen muutos elämäntavoissamme. Näin kirjoittaa myös Lari Rajavaara Sitran sivuilla (https://www.sitra.fi/blogit/kestava-tulevaisuus-edellyttaa-muutoksia-elamantapaamme/).

 

 

Itse en enää syyllisty ankeista uutisista. Ne aiheuttavat ikäviä tunteita, mutta yritän valjastaa ahdistuksen ja suuttumuksen tunteet energiaksi toimintaan.