Hämmästyttää, kummastuttaa
Eilen uusien kollegoideni kanssa lounastaessani hauskuutin itseäni erilainäisillä mielikuvilla:
Entä jos aikuiset ihmisetkin tyynen rauhallisesti työntäisivät kielellä pureskellun ruoan ulos suusta? Joka kerta pureskelun jälkeen.
Alkaisi huutamaan naama punaisena kun käännät selän poistuaksesi työtoverisi huoneesta?
Työtoverisi saapuisi huoneeseesi vain ja ainoastaan heitelläkseen tavarat alas työpöydältäsi? Siis kaikki tavarat.
Lista jatkuisi loputtomiin.
Ja tänään törmasin tähän, Lähiömutsin blogikirjoitukseen töihin paluusta, enkä olisi (todellakaan) osannut asiaa paremmin sanoiksi pukea! Ja nauroin katketakseni, sillä juuri noin absurdin älyttömältä se töissä olo tuntuu!
Hämmästyttävää, kummastuttavaa!
Ja tiedättekö! Ei ole maailmassa parempaa paikkaa kuin koti! Kuinka ihana onkaan tulla kotiin, neidin ja Isin luo, nostaa jalat ylös ja nuhjata sohvan nurkassa hyväntuulisen tytön kanssa <3 Hänkään ei jaksa kiukuta, kun ei ole tarvinut äidin naamaa tuijottaa koko päivää, päin vastoin; halit on nyt in <3
vastustamaton <3
Huomenna on ensimmäisen viikon viimeinen päivä ja perjantaina olen taas päivän verran kotiäiti.Ohjelmaa on jo valmiiksi suunniteltu, ettei se tuo pehmeä nurkka vedä ihan kokonaan puoleensa ;)
Rentouttavaa (ja Lähiömutsin juttua lukiessa hauskaa) keskiviikkoiltaa!
PS. Neiti S on oppinut paljon uusia taitoja, niistä lisää seuraavalla kerralla!