Tasan vuosi sitten – rv 41 + 2
Tasan vuosi sitten vietin rauhallista koti-iltaa. Raskausviikkoja oli kertynyt jo 41+2, olin iso, turvonnut, laiska ja kärsivällisyyteni oli lopussa. Aika kului lähinnä yliaikaiskontrollia odotellessa ja ”tää ei synny ikinä” -mantraa hokien. Siivosin sen minkä jaksoin, pääasiallisesti en jaksanut, sekin keino oli nimittäin todettu turhaksi jo monet kerrat. Haeskelin jo googlesta Guinnesin ennästyskirjan kustantajan yhteytietoja, varatakseni itselleni palstatilaa, olin nimittäin jo aivan varma, että juuri minusta tulisi se historian ensimmäinen nainen, joka ei koskaan synnyttänytkään.
Enpä tiennyt tuolloin nukkumaan mennessäni, että nukkuisin viimeisen rauhallisen yöni vähään aikaan.
se ainoa mahdollinen edes siedettävä asento
Seuraavana aamupäivänä alkoivat taas jo keskiraskaudesta tutut supistukset. silloin ne tuntuivat minusta kipeiltä, mutta aivan liian harvoin niitä oli. Sain itseeni puhtia ja aloin taas siivoamaan; vähän kipeämpiä ja vähän useammin. Jos on odottanut niitä helvatun supistuksia viimeiset neljä viikkoa, niin tunninkin välein tuntuu siltä, että niitä on jatkuvasti! Sama tahti jatkui, supistuksia ja kiihtyvää innostusta, joka purettiin tekstiviesteinä miehen kännykään töihin.
Iltaa kohti supistukset kovenivat (ja minä hölmö luulin, että ne olivat jo päivällä kipeitä) ja tihenivät, siltikin ollakseen vain 15 – 30 minuutin välein kiusaavaa kipua. Ja siis oikeasti kipua! muistan ajatelleeni, että eihän tämä tästä ainakaan enää kipeämmäksi voi muuttua. Ihmetelleeni, että vaikka näin paljon jo sattuu, niin miksi supistukset eivät ole tiheämpiä? Olin hermostunut ja levoton. Silti innoissani. Ja sitten taas vain levoton ja hermostunut. Mikään ei tuntunut hyvältä.
Yritin mennä nukkumaan; ei toiveitakaan. Heti raukean olon tullessa supidtud vyöryi voimalla päälle ja virkisti minut: kuinka kauan seuraavaan? Joko joko? Pari todella kipeää ja parin minuutin välillä. Paniikki.
Nyt se tulee!
Tuliko? Lue se huomenna, kun neidin yksivuotisjatkis saa jatkoa!