Kommunikaatiosta

 

Puolitoistavuotiaan verbaalinen kommunikointi on haparoivaa; sanoja tavoitellaan, toiset tulevat jo kirkkaan kaikuvasti j alauseita toistellaan haparoiden. On vain kuulijasta kiinni meneekö viesti perille.

Tarvitaan lukematon määrä minuutteja ja tujnteja lapsen seurassa, jotta voi virheettä ymmärtää mitä tarkoittavat sanat, jotka silmät kirkkaina esitetään: ketovetu, minamiini, patita ja munia, mainitakseni muutamia.

Neiti S – Suomi sanakirjasta pikaisesti tarkistettuna ne kääntyvät seuraavasti:

– ketovetu = vetoketju

– minamiini = vitamiini

– patita = xylitolipastilli ja

– munia = Muumit

Selvää eikö totta?

Mikä tahansa vaate on paita ja juoma –että.

Ei aina niin yksinkertaista ja erimielisyyksiä syntyy äidin ja isinkin kanssa aina silloin tällöin, kun viesti, joka omasta mielestä on selkeästi esitetty ei mene perille.

Toisaalta sitten taas jotkut sanat ja lauseet ovat tilannetajunsa puolesta huippunsa hiottuja, kuten anna ja kaikki ei -alkuiset kaksisanaiset lauseet kajahtavat kirkkaasti ilmoille. Eittaaa, kuuluu juuri ennen kun tavarat lentävät kädestä. Hyvää yötä toivtetaan bye bye (koska nukke sanoo niin) ja huomenta on moooi. Kaupantädille (tai sedälle) sanotaan kiitoo, hehhei, kun tavarat saadaan kassiin. (ja äiti pakahtuu ylpeydestä, tietty)

Sitten on se toisenlainen kommunikaatio ja sen ymmärtää kaikki.

 

Okei, sä et halua enää muroja. Otatko maitoa? -ETTÄ! Anna.

Okei, ei taida janottaa enää?

– PATITA!

Me ollaan nyt valmiita.

 

Näin se toistensa tuntemaan opettelu jatkuu, sanaleikkeinä ja pantomiimina. Toisinaan on superhauskaa ja toisinaan.. noh, ei niin hauskaa, mutta joka päivä me kaikki opimme jotain uutta. 

 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!