Anteesi

Jotain todella suurta ja elämässä merkityksellistä on opittu, nimittäin spontaani anteeksipyyntö. 

Anteesi.

Voi kuinka hellyyttävää! Itkuhan se meinasi päästä kun tuo supattava ja suhiseva napero ensin halusi pyytää minulta anteeksi, koska ajoi kärryllänsä nilkkaani päin (ja minua ihan silmin nähden sattui). Anteesi, vainko, hali. Olin oikeasti niin hämmästynyt, että en ensin edes tajunnut sanoa sitä maagista tietysti saat rakas anteeksi.

Ja vähän myöhemmin samainen Anteesi tuli, kun äiti ihan vähän joutui (taas) sanomaan, että siihen takkaan ei mennä koskemaan. Ei silloin kun siellä on tuli, eikä silloin kun siellä ei ole. Nyt siellä vielä sattui olemaan. Anteesi, kuuma.

Arvatkaa saiko anteesi? <3

Ja sitten tietysti herääkin kysymys, että mitäthän siellä päiväkodissa on tehty, kun se Anteesi on noin opittu? ;) Vaikka onhan sitä kotonakin harjoiteltu, se vain on tuntunut menevän kuuroilla korville, vai olenko vain vainoharhainen?

rauhallista iltaa toivottelee

M, joka on nyt sitten itse vuorostaan vatsataudissa, pöh.