Arvatkaa mihin yöllä heräsin?

 

En mihinkään, en kertakaikkiaan mihinkään!

 

 

Asettelin Rumpalin kainaloon ja peittelin neidin Tiitiäisen saattelemana nukkumaan puoli yhdeksän jälkeen illalla, itse pääsin nukkumaan yhdentoista aikoihin, seuraava havainto tästä maailmasta oli mieheni herätyskello joka soi joka aamu 6.40 (tosin se ei ole ehtinyt soimaan kohta puoleen vuoteen ennen kuin jompi kumpi meistä on jo ollut neidin kanssa hereillä).

Kello soi. Paniikki. Paniikki siitä, että en muistanut hakeneeni tyttöä aamuyöstä viereeni. Paniikki, kun pikaisen silmäilyn jälkeen en myöskään löytänyt häntä vierestäni. Voin vannoa, että en tähän mennessä elämässäni ole noussut sängystä niin vikkelään, kun tänään sinkosin neidin huoneeseen, takaraivossa kammottava tunne, että NYT jokin on pielessä.

Päästyäni neidin sängyn luo, odotti minua hieman silmiään vielä hieroskeleva ja iloisesti hymyilevä tyttö, joka oli ilmeisesti itsekin herännyt vasta isin herätyskelloon, äidin pieni unikeko! W A U !

Voiko olla, että muutto omaan huoneeseen ja unirauha toivat näinkin hyvät yöunet? Vai alkaako ruokavalioon lisätty liha, tuoda enemmän täytettä mahaan, joten yöruokailu ei ole enää tarpeen? Vai onko tämä vain sattumaa? 

 

PS. Entä jos MINÄ en ole valmis nukkumaan kokonaisia öitä?