Keinutuolin taikaa
Keinutuoli vauvaperheessä.
En jaksa edes laskea, kuinka moni minulle sanoi odotusaikana, että ”hommaat sitten sen keinutuoli” ja ”vauvat tykkää keinutuksesta”. Muutaman kerran asiaa mietin ja totesin, että me emme keinutolia tarvitse. Meillä ei ole tilaa olohuoneessa puhumattakaan makuuhuoneesta. Ja toiseksi, pidin sitä jollain tavalla vanhanaikaisena ajatuksena, että odottava äiti ja pienen vauvan äiti automaattisesti tarvitsee keinutuolin.
Lapin mummolassa on keinutuoli. Neiti on nyt kahdeksan kuukautta ja ensimmäistä kertaa elämässään hän päässyt kosketuksiin keinutolin kanssa. Ja hän rakastaan sitä. Joka aamu S on herännyt kello kuusi, normaalisti hän jää siitä leikkimään tunniksi – kahdeksi ja menee ensimmäisille (niille salaisille) päiväunilleen. Täällä ollessamme minä olen (tai kuka neidin kanssa onkin noussut) mennyt hetkeksi olohuoneeseen keinumaan neidin kanssa keinutuoliin ja yöunet ovat jatkuneet lähes välittömästi. Vähänkään uninen neiti nukahtaa päivälläkin päiväunillee kertaheitolla kun hetken kiikkaa tuolissa. Ja hän nauttii. Kiehnää rintaa vasten ja halailee pienillä käsillään, kunnes nukahtaa.
Kotiin meille ei tässä vaiheessa enää keinutuolia tule, mutta itsekin siinä istuessa neidin kanssa, ymmärrän miksi se keinutuoli olisi pitänyt hankkia. Se on ihana. Ja vähän jopa harmittaa ettei sitä meillä ollut. Ehkä sitten jos joskus neidille tulee sisarus? Sitten meillekin tulee keinutoli, se on varma.
