Äidin kahvi on kylmää
Turhautuminen.
Keitän kahvia useita pannullisia päivässä. Juon kahvia keskimäärin kolme kupillista päivässä.
Kylmänä. Pahan makuisena. Seisoneena. Haaleana.
Miten voikin olla, että jos neidille ei ilmaannu juuri sillä hetkellä äkillistä tarvetta, joka on välittömästi tyydytettävä, niin muistan minä itse jonkin ”supertärkeän” tehtävän, joka on suoritettava heti ja unohdan sen kahvini seisomaan? Ja kun vihdoin taas muistan sen, on se jo kylmä ja pannussa ollut kahvi jo seisonutta, joten kaikki on aloitettava alusta.
Byäääh, minä pidän kahvista. Lämpimänä.
Vaan ei enää! Viime viikon päiväkahvit auringonpaisteessa tarjosivat ahaa -elämyksen:
TERMOSMUKI!
Miten en aikaisemmin ole tätä tajunnut?!
Nyt äitipää saa taas hieman lisää armon aikaa ja tiivis kierrekorkki suojaa kahvit neidin vikkeliltä käsiltä, jotka yrittävät tarttua kaikkeen mikä on matkalla suuhun (tai edes siihen suuntaan).
Mukavaa kahvin tuoksuista päivää mulle ja teille!
