Istun kotona ja katson kelloa. Yhdeksän. Minulla tasan yhdeksän tuntia aikaa siihen kun sekalaisen seurakuntamme pitäisi olla rautatieasemalla valmiina hyppäämään Lapin junaan. Perheemme on lähdössä ensimmäiselle lomamatkalle tällä kokoonpanolla. Minä, mieheni, neiti S ja kaksi koiraa, jopa minä pidän minua hulluna.

Neiti S kiljuu epämääräisiä hihkaisujaan pinnasängyssään osa kuulostaa hauskalta, osa taas ei. Ei siis ole nukahtamassa aamu-unilleen. Toinen koiristamme vinkuu jaloissani epämääräinen mytty, jota leluksikin voisi kutsua, suussaan ja tahtoo leikkiä. Heitän lelua ja juoksen portaita edes takaisin ja toistan saman. Alan jo epäilemään, että lähdemme reissuun ilman matkatavaroita.

Ja miksi en ole pakannut ajoissa? Noh, neiti S kehitti itselleen mojovan ripulin juuri sopivasti ennen lähtöä, siispä aikani on päivin öin kulunut pääasiallisesti  kakkavaippoja vaihtaessa ja neidin nestetasapainosta huolehtiessa, joten vähemmän tärkeät asiat ovat saaneet väistyä, ja pakkaaminen nyt sattui kuuluumaan niihin.

Epämukavaa.

Väistämättä mietin onko äitiydessä ja erityisesti äidiksi kasvamisessa ohjeennuorana epämukavuus? Epämukavuustilojen sietäminen? Huoli. Huoli pienestä lapsesta, mikä voisi olla epämukavampaa? Ei mikään, sanon minä. Se lamauttaa, ainakin sisäisesti. Ulkopuolisen näkökulmasta toki toimin täysin rationaalisesti ja hoidan pienelle tyttärelleni niin mukavan olon kuin ikävältä vaivalta on mahdollista, mutta kaikki aivotoimintani on keskittynyt siihen huoleen, joka myllertää päässäni. Entä jos? Mitä jos sittenkin? Äidin pahimmat viholliset. 

Päivä päivältä huomaan kuitenkin tulevani paremmin ja paremmin toimeen näiden epämukavien tunteiden, huolen ja pelon kanssa toimeen. Olen Äiti, minun kuuluu sietää niitä! Minun tarpeeni ovat toissijaisia pienen tytön tarpeiden rinnalla, joten epämukaavustilat ovat osa jokaista päivää, ne vain lakkaavat häiritsemästä.

Hiljaisuus.

NYT on minun hetkeni. Aloitan siis pakkaamisen vihdoinkin, jotta voimme änkeytyä siihen junan makuuhyttiin kaksi aikuista, lapsi, kaksi koiraa matkalaukkuinemme. Epämukavaa?

PS. Neidin ripuli taisi saada alkunsa, kun ajattelin tehdä jotain mukavaa: käydä kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Mitä tästä opimme? 😉