Toimituksen tämän kertaisena haastena oli Ärpärilista, eli lista kymmenestä asiasta, joita haluaisi tehdä vielä elämän aikana. Jäin miettimään listaa ja huomasin, että olen miettinyt neiti S:n elämän läpi aina sinne yliopistoon ja sademetsien pelastamiseen saakka, mutta siitä on todella vierähtänyt hetki, kun olen miettinyt mitä minä haluan vielä elämältä. Ja kun pysähdyin asiaa miettimään, en todellakaan tiennyt mitä ne kymmenen asiaa voisi olla!

Enkä tiedä nytkään.

Jopa aloitin listan. Ja pyyhin sen. Aloitin uudestaan ja pyyhin sen taas.

Kävin välillä lohduttamassa 2-vuotiasta uhmaikäistäni, jonka maailmaa kaatavat murheet tuntuvat hetkittäin musertavan koko perheemme. Mutta kukapa nyt ei pahottaisi mieltään, jos ei osaa maalata vesiväreillä tähtiä?

Ja palasin takaisin.

Olen aina ollut äitien oman ajan ja itsensä toteuttamisen puolesta puhuja, koska jaksaminen, mutta juuri äsken istuessani ruokapöydän ääressä katsoessani lohduttomasti itkevää lastani, joka ei osannut avata banaanin kuoria, mutta halusi välttämättä tehdä sen itse tajusin sen; juuri nyt minun ämpärini koostuu yhdestä asiasta.

 Haluan tarjota lapselleni mahdollisimman hyvät eväät elämään. Luotsata hänet läpi suurten ja pienien murheiden. Opetella yhdessä maalaamaan tähtiä ja avaamaan banaanin. Kuunnella itkut, kun se ei onnistu ja selittää kerta toisensa jälkeen kuinka sen ”ei tarvitse olla täydellinen”. Iloita, kun se vihdoin onnistuu ja jatkaa matkaa kohti seuraavia haasteita. Sitä minä haluan tehdä: olla paikalla.

Okei, kyllä mä haluan veneenkin, mutta ensin on opittava piirtämään tähtiä.

E