Neidin kasvaessa myös asiat joita hänenkanssaan voi tehdä muuttuvat. Elämä tuon pirpanan kanssa antaa aina uusia ulottuvuuksia. Ennen neidin syntymää kuljimme paljon metsissä koiriemme kanssa. Hyvin harvoin lähdimme kävelylle autoteiden varteen vaan suuntasimme aina lähimpään metsään. Rattaiden kanssa kulkiessa tämä tapa jäi kuitenkin taka-alalle. Tänä kesänä olemme jo useamman kerran käyneet läheisessä metsässä, polun reunalla, syömässä mustikoita. 

Tänään päätimme kuitenkin lähteä jo syvemmälle. Pakkasimme eväät reppuun, otimme korin (jos vaikka sieniä) ja koirat mukaan ja suuntasimme metsään. Siitä korista tulikin heti ”se tärkein juttu” ja siitä ei neiti päästänyt irti kuin evästelyn ajaksi, vaikka kulku ison korin kanssa oli varsin haastavaa.

Neiti on kulkemisensa kanssa jo niin ketterä, ettei poluista ollut väliä. Kahlasimme mustikkavarpujen ja risujen keskellä siitä mikä näytti sopivalta kuljettavaksi. Voisin sanoa, että neiti oli jopa ehkä vähän turhankin ketterä, sillä kallioilla kiipeily sujui häneltä sutjakammin kuin minulta. Tuoshta nooooin.

Sienieä emme löytännet. uudet maastot aiheuttavat aina tyhjät korit, mutta onneksi mustikanvarvuissa oli vielä jäljellä mustusteltavaa ja puuhaa niin hauskaa muuten, etten edes muistanut niitä sieniä. Neiti nautti silminnähden luonnossa liikkumisesta, mitä oli ihana katsella.

kotiinviemiset <3

Retken paras hetki? No se eväshetki tietysti!

Taidetaan tästä lahtien lähteä metsään syömään, jos se ruoka vaikka maistuisi siellä paremmin 😉

Huomenna sään salliessa suuntaamekin vakiometsäämme, jospa sieltä koriin saataisiin muutakin kuin kaksi mustikkaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

M