Mä ehkä vähän salaa toivoin, että loman jälkeen takaisin hoitoon meneminen olisi ollut edes vähän hankalaa (tarkottaisihan se sitä, että kotona oli ollut superhyperihanaa), mutta p**kat! Lapsi keräsi innosta hihkuen ja Ti-Ti Nallen tahdissa tanssahdellen itse tavaransa reppuun, haki kengät 10 minuuttia ennen lähtöä ja ovella sanoi vaan: ”Äiti pusu, Äiti Heippa!”

Ja sinne se meni.

Ja sitten kun ajattelin yli sen pienenpienen ison pistoksen, niin oikeasti ihanaa, että hän viihtyy siellä noin hyvin! Vielä kolmen viikon tauon jälkeen hän osasi odottaa kavereiden näkemistä. Etenkin yhden pienen pojan, joka on koko aika puheissa, koska hän osaa kiivetä <3 (Joko nyt?! kyselee isi)

Neiti S:n hoitoryhmä on pienentynyt loman aikana eikä kaikki kaverit enää olleet odottamassa lomalta palaajaa, mutta onneksi ne tärkeimmät taisivat löytyä sieltä edelleen. Äidin näkökulmasta 7 lasta ja 3 kolme aikuista kuulostaa erittäin hyvältä, enkä valita ollenkaan, että he ovat päättäneet pienentää alle 2-vuotiaiden ryhmän. Vanhatkin kaverit kuitenkin löytyvät pihalta.

Vielä kesän alussa kun hoitopaikkaa vaihdettiin, olin maani myynyt ja varma siitä, että tämä ei tule ikinä onnistumaan. Nyt toivon, että voisin saada edes ripauksen siitä itselleni siitä innosta jolla tuo napero otti arjen vastaan. Ei kuulunut hiphei huutoja, kun äiti viime viikolla joutui palaamaan töihin.

Toivotaan, että se tarttuu halauksessa, sillä sitä tämä ikävästä kipeä äiti on aikakin tehnyt tänään.; halinut tuota reippaliinia <3

Joko teillä on palattu arkeen vai vieläkö lomaillaan? Miten paluu on sujunut?

iisiä alkanutta viikkoa

M

PS. Äidin viime viikoista työlookia pääsee kurkkimaan täältä.