Työn merkityksellisyys voi löytyä läheltä
Välillä kuulee siitä, miten joku keski-ikäinen ”hyppäsi oravanpyörästä”, myi omaisuutensa ja muutti saareen kalastajaksi -tyyppisiä juttuja. Niitä useimmiten kuvataan ihaillen ja kadehtien – hän pääsi pois ja on nyt varmasti sen seurauksena onnellinen. Tämä asia on käynyt mielessä vuosien mittaan muutaman kerran. Varsinkin, jos itse olen ollut väsynyt kaiken tekemisen alla, merkityksellisyyden löytäminen on ollut vaikeaa omasta työstä – tai en vain ole pitänyt itsestäni riittävän hyvää huolta ja olen haaveillut yksinkertaisesta ja nopeasta ratkaisusta. Miten jättäisin kaiken taakseni ja aloittaisin uuden elämän. Heräisin joka aamu onnellisena jossakin luonnon helmassa, mieluiten lämpimässä, meren äärellä rennon musiikin soidessa ja eläisin vähällä rahalla…en tosin koskaan oikein hahmottanut mitä siellä oikein tekisin. Lasten tultua sellaiset ajatukset oli laitettava hyllylle, ja hyvä niin. Oli pakko olla realistisempi tai ottaa tuollaiset ajatukset pelkkänä hassutteluna. Sellainen taas ei ole koskaan oikein sopinut itselleni. Olen aina halunnut haaveille asioista, jotka olisi omasta mielestä toteutettavissa edes ajatuksen tasolla.
En ollutkaan ihan pihalla urani kanssa
Oman kehittymiseni, kipuiluni ja itseni löytämisen matkalla olen tullut siihen helpottavaan ja ihanaan lopputulokseen, että en olekaan ollut aivan hakoteillä. Ei ole muuta oravanpyörää, josta hypätä, kuin oma suorittajan mieleni. Oletan, että harvempi on jotenkin niin totaalisen väärällä polulla ollut työssään, että tuollainen radikaali ja valtaisia muutos olisi se lopullinen oikea ratkaisu. Suurimmalle osalle ainakin se olisi ehkä jonkinlainen pakoreitti, äkkinäinen ääripään ratkaisu kun tunne muutokseen kasvaa pakottavaksi. Monelle kestävämpi ratkaisu on todennäköisesti löytää tapa nähdä itsensä, oma roolinsa ja työnsä ja sen toteuttaminen toisella tavalla pienempien muutosten lisäksi. Enemmän omasta itsestä lähtevänä asiana; miten minä teen ja olen itseni kanssa myös töissä. Muutosta omassa ajattelussa ja lähestymisessä, ja sen myötä hyvä olo myös työssä kasvaa.
Tietysti olen sen kannalla, että jos joku on ajautunut niin kauas itsestään työelämässä, parasta on tehdä valintoja, jotka tukevat oman näköisen elämän toteuttamista. Ja toinen asia on sitten työpaikat, joissa voidaan huonosti ja olosuhteet eivät ole kunnossa. Silloin voi olla kyse oman itsensä kehittämisestä ja ajattelun muokkaamisesta, mutta myös olosuhteiden paranemisesta. Olen onnekas, että omat työpaikat on kaikki olleet paikkoja, joissa kukoistaminen on eniten itsestä kiinni.
Vaati rohkeutta tehdä vähemmän mutta saada aikaan enemmän
Yksi omasta muutoksesta on se, mihin keskityn. Aiemmin otin liikaa töitä ja olin vähän kaikessa mukana. Olin innokkaana stressaantunut niin innostumisesta jatkuvasti kuin lopulta liiallisesta työmäärästä. Lopulta saatoin olla myös pullonkaula, joka tunsi huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä ja vastaamattomista viesteistä ja työpäivät venyivät. En lopulta saanut sen enempää tai tehokkaammin aikaan, mutta oli sellainen tuntu, että asiat edistyvät, kun teen kauheasti kaikkea yhtä aikaa. Kiireen ja stressin määrä on suhteessa tärkeyteeni ja aikaansaavuuteeni, alitajuisesti tunnuin ajattelevani. Näin jälkikäteen on todettava, että olen tehnyt turhia tunteja ihan liian paljon. Se ei ole ollut työnantajalleni yhtään hyödyllisempää ja itselleni pois omasta elämästäni. Toisaalta, silloin en edes tunnistanut, mitä on oma elämäni. Se oli työtä, perheen asioiden hoitamista, lapsista huolehtimista, kaikenlaista vapaaehtoishumppaa vielä päälle. Miten hukassa olinkaan, ja kaukana siitä hyvinvoivasta ja läsnäolevasta itsestäni, jonka olen sittemmin sallinut tulla näkyviin.
Oma hyvinvointi säteilee töissäkin hyvää ympärilleen
Nyt siis uskallan keskittyä olennaiseen. Vähemmän on enemmän myös töissä, yllättäen. Eli toisin sanoen laatu käytetyissä työtunneissa määrän sijasta merkitsee. Mutta tämän toteuttaminen on vaatinut paljon rohkeutta ja luopumista. Luopumista ennen kaikkea kontrollista ja oman arvon kiinnittämisestä tekemisen määrään. Tästä voi varmaan päätellä, että en tee suoritusten määrällä tai nopeudella mitattavaa työtä, vaan aivotyötä jonka tulokset näkyvät pitkällä jänteellä ja perustuvat monen ihmisen yhteistyöhön. Läsnäolo, muiden ymmärtäminen, oman aivokapasiteetin käyttäminen merkityksellisiin ja vaikuttaviin asioihin on tehneet minusta niin paremman työntekijän kuin kivamman työkaverin. Voin paljon paremmin ja kuulemma niin voidaan myös ympärilläni. Tuloksetkaan eivät ole kärsineet, ajatus kulkee kirkkaammin ja uni maistuu rauhallisemmin. Se kaikki liittyy kaikkeen. Tällä tiellä on hyvä jatkaa.