Yliopistolla vuodesta 2007 – miten tähän päädyttiin?
Välillä mietin (tietysti) itsekin, miten olen päätynyt tähän, missä nyt olen. Periaatteessa tie opintojeni parissa on ollut melko suora, kuitenkin täynnä melko umpimähkään tehtyjä valintoja, joista suurimmasta osasta olen vieläpä pitänyt melko pitkään kiinni. Aina ei välttämättä olisi edes kannattanut, mutta uskon, että olen oppinut kaikesta jotain.
Aloitetaan riittävän kaukaa: Lukion jälkeen vuonna 2007 minulle ei ollut lainkaan selvää, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Hakeuduin aloille, joista minulla oli edes jotain kokemusta. Ylioppilasjuhlien jälkeen reissasin pari viikkoa ympäri Suomen pääsykokeissa. Lopulliseksi saldoksi rapsahti opiskelupaikka Haaga-Helian liikkeenjohdon koulutusohjelmassa, Helsingin yliopiston käsityönopettajan koulutuksessa sekä varasija vaatesuunnitteluun, jota kaikista eniten himoitsin. En silti päässyt. Aloitin aavistuksen katkerin mielin opinnot käsityönopettajan koulutusohjelmassa.
Muutto Helsinkiin tuli nopeasti, eikä asioita järjestellessä ehtinyt perehtyä siihen, miten yliopistossa opiskellaan. Pääkaupunki tarjosi muutakin mielenkiintoista kuin luentosalit, enkä epäröinyt tarttua mielenkiintoisiin tilaisuuksiin. Samana syksynä minulle tarjottiin baarimikon työtä suositusta yökerhosta. Tietysti otin paikan. Olin 19 -tottakai yöelämä oli mielenkiintoisempaa kuin koulutusohjelmani, jossa keski-ikä hipoi kolmeakymppiä ja suosituimmat puheenaiheet sivusivat yleensä lapsia ja neulelankoja.
Asuin Hietaniemenkadulla Etu-Töölössä, enkä tainnut sieltä käsin hahmottaa, miten täynnä mahdollisuuksia kaupunki oli.
Myöhempinä opiskeluvuosinani löysin mielenkiintoisia sivuaineita: opiskelin muun muassa johtamista, rahoitusta, markkinointia, kirjanpitoa, yrittäjyyttä sekä ruotsin kieltä. Kävin myös vaihdossa, Ruotsissa tietenkin, opiskelemassa vähän lisää ruotsin kieltä. Pakollisia käsityötieteen ja kasvatustieteen opintoja suoritin minimimäärän. Ei siksi, että ne olisivat olleen vastenmielisiä, vaan siksi, että kaikki muu oli niin paljon mielenkiintoisempaa.
Neljäntenä opiskeluvuotenani vuonna 2010 olin kerännyt sivuainesaldoni täyteen. Haikailin yhä mielenkiintoisten yrittäjyysopintojen perään. Edessä häämöttivät kuitenkin pakolliset opettajankoulutuksen kurssit. Tuolloin aloin vakavasti harkita alan vaihtamista.
Syksyn mittaan kahlasin läpi hakuoppaita. Kauppakorkea vaikutti mielenkiintoiselta, mutta tuntui idioottimaiselta heittää neljä vuotta opiskelua hukkaan. Myös pääsykoeurakkaan suhtauduin hiukan ristiriitaisin tuntein. Huomasin onneksi vilkaista läpi myös maisteriohjelmat. Melkein pomppasin tuolista, kun huomasin olevani tuhoon tuomitun sivuainekokoelmani ansiosta hakukelpoinen suurimpaan osaan maisteriohjelmista. Pelastus! Vain yksi pikku mutka oli matkassa: ilman kandin tutkintoa en voi hakea. En ollut edes aloittanut kanditutkielmaani. Heti seuraavana keväänä pistin toimeksi.
Viides opintovuoteni käsityötieteen parissa kului kauppiksen kuvat silmissä. Palautin kanditutkielmani, suoritin loppuun rästiin jääneet kurssit, tentin tentit ja luin vielä varmuuden vuoksi yhden kurssin tuloslaskentaa. Olin aika tehokas. Vasta kevätpuolella odotti kuitenkin totuuden hetki: itse hakuprosessi kauppikseen. Maisterivalinnoissa, ainakaan valitsemassani koulutusohjelmassa, ei käytetä kirjakoetta. Hakemus koostui itse hakukirjeestä, CV:stä työtodistuksista ja muusta hakijan tarpeelliseksi katsomasta materiaalista. Lähetin todella paksun pinon kaikenlaista tarpeelliseksi katsomaani materiaalia…
Kun haastattelukutsua ei kuukaudenkaan kuluttua alkanut kuulua, aloin huolestua. Periaatteessa olisin kyllä tyytynyt kohtalooni -ohjelmaan oli joka vuosi ollut hakijoita moninkertaisesti enemmän kuin sisään päässeitä- mutta onneksi haastattelukutsu kolahti kuitenkin postilaatikkooni. Haastattelun jälkeen lopullisia tuloksia sai odottaa vielä muutaman viikon. Odotus kuitenkin palkittiin, kun sain himoitun paksun kirjeen tulosten julkaisupäivänä tämän vuoden keväällä. Silloin juotiin lasit skumppaa sekä ystävien että silloisten työkavereiden kanssa.
Koska halusin aloittaa puhtaalta pöydältä, pidin kokonaiset kaksi kuukautta lomaa ennen opintojen alkua tänä syksynä. En muista, koska olisin viimeksi ollut yhtä pitkään vapaa tekemään mitä huvittaa. Lomakausi oli alkuun todella rentouttava, loppupuolella teki mieli jo puuhailla kaikenlaista. Onneksi nyt on syksy, eikä tarvitse potea ainakaan lomastressiä. Siis sitä tunnetta, kun ei tiedä, miten käyttäisi hyväksi kaiken vapaa-ajan.
Jatketaan tästä!