Käymässä täällä vain ollaan
Joskus elämässä tulee vastaan tilanteita jolloin ei tiedä pitääkö vaihtaa maisemaa, ihmisiä ympärillä vai vain sänkyyn uudet lakanat. Ja se kauheus ja kauneushan siinä elämässä usein on ettet tiedä edes oikeaa vastausta ennen kuin joku näistä on tehty. No, jos olisin ihminen joka vaihtaisi vain lakanat niin olisin ehkä onnekas, mutta se tyyppi jota edustan vaihtaa lakanat liian myöhään ja hyppää sen sijaan lentokoneeseen matkalle kohti tuntematonta.
Muutin Norjan Bergeniin oikeastaan tasan vuosi sitten työtarjouksen perässä. Sitä ennen olin pitkään ajatellut, että muutan pois Turusta ja vaihtoehtoja ei minun maailmassa ollut juurikaan kuin Helsinki työtilanteen takia. Olin kirjoittamassa jo vuokrasopimusta pääkaupunkiin, kunnes tarjoutui työtilaisuus kuin salama kirkkaalta taivaalta Norjan Bergeniin. Päätös, jota en miettinyt elämässä sekuntiakaan oli päätös joka johti 2 vkon päästä myymään omaisuuteni ja muuttamaan Norjaan.
Norja tarjosi mitä upeinta luontoa, hyvinvoivaa valtiota, parempaa palkkatasoa, aivan uudenlaista työkulttuuria, mutta samalla myös itselleni yksinäisyyttä kaiken onnen keskellä ja aivan uutta tutustumista itseeni. Kun voi huonosti Suomessa, se osa siitä miksi voin huonosti ei parane vaihtamalla maata, mutta joltain osilta se tottakai helpottaa. Tavallaan huonosti voivista kohdista 6/8 ratkesi kuin itsestään.
En ole ihminen ketä kaipaa ihmisiä jatkuvasti ympärilleen. En ole ihminen, jolla on kovin monta läheistä ihmistä. Puolituttuja sitäkin enemmän. Mutta olen kuitenkin ihminen niin kuin kaikki muutkin, joka kaipaa joskus toista ihmistä lähelleen.
Parasta tässä seikkailussa tähän asti on ollut se, että olen joutunut kohtaamaan ajatuksia. Sellaisiakin, jotka kumpuavat vuosien takaa. Eikä se ole Norjan vika. Eikä minun. On ollut mielettömän hieno vuosi takana ja osa sitä on myös se, että eka kertaa elämässä lähelläni ei ole kivenheiton päässä yhtään ketään. Mutta nykyisin puhelimen päässä sitäkin nopeammin. Ehkä tämä vuosi on ollut opettavaista ihan kaikille.
Kirjoitin aikanaan blogia nimeltä Kattungar. En päässyt useista yrityksistä huolimatta kirjautumaan enää sisälle tuohon blogiin, joten siksi blogi nimeltä Kattungar2. Mutta toisaalta osuu hyvin ehkä siihen, että osa 2 minun elämässä on tainnut myös alkaa. Lycke til siihen itselleni!
Ja siitä sain ajatuksen alkaa taas kirjoittamaan. Ne yksinäiset hetket voi ehkä sitten jakaa täällä eikä hukuttautua omiin fiiliksiin liikaa.
Miten te koette yksinäisyyden jos sitä on ja miten pärjäätte sen kanssa?
<3: Kattu