Älä valita – voisit olla paksumpikin

Aivan raskauden alussa muutama ystävä varoitti minua siitä, että jossain vaiheessa ihmiset alkavat kommentoida ulkonäköäni antaumuksella. Ajattelin, että ei kai sentään. Eivät aikuiset ihmiset tee niin. Olinpa taas naiivi ja väärässä. Mahan koosta, vaatteiden sopivuudesta, rintojen kasvamisesta ja kaikesta mahdollisesta saa kuulla lähes päivittäin.

 

Uskon, että aika monta kättä nousee, jos kysyn, onko tahditonta arvostella ihmisen ulkonäköä suoraan päin pärstäkerrointa. Raskaana olevan kroppa on kuitenkin kaikkien tällaisten kirjoittamattomien sääntöjen ulkopuolella.

Kommentit ovat pääasiassa harmittomia. Mutta silti. Ihan oikeasti. Miksi ihmeessä yhtäkkiä on ok kommentoida vartaloani?

Sekä kommentit siitä, että ”näytätpä hyvältä, vaikka olet raskaana” että kommentit siitä, että ”oletpa väsyneen näköinen, kun olet raskaana”, tuntuvat ikäviltä. ”Hihihi. Oho, onpas mahasi kasvanut” -kommenteista puhumattakaan.

 

Kun pelkää sitä, ettei koskaan palaa entiselleen, lihomiseen liittyvät kommentit kirpaisevat eniten:

”Et sinä nyt niin kauheasti ole lihonnut. Minun / tuttuni / siskoni maha oli paljon isompi.” (Paksu olet kuin pallo, mutta voisit olla paksumpikin. Älä siis valita.)

”Kahdeksan kiloa on vielä tosi vähän.” (Odotas vaan. Lisää on kyllä tulossa.)

”Ei se mitään, jos et nyt jaksa lenkkeillä. Kyllä ne kilot lähtee imettämällä”. (Voi myös olla, etteivät lähde. Mistäs minä tiedän, kykenenkö imettämään. Ja mitäs sitten, kun niihin lerpahtaneisiin bassetinkorviin kompastuu!)

”Sitä tuskin huomaa. Ei sinusta uskoisi, että olet raskaana.” (Jep, jep. Ja minkäs näköisenä pidit minua aiemmin.)

 

Kommentoijat kuitenkin tarkoittavat hyvää. He uskovat kehuvansa. Mutta tuleeko tuollaisista kehuista hyvä mieli? Ei, koska ne eivät ole kehuja, vaan lohdutusta. Ihmiset näkevät, ettei raskaana oleva ole saman näköinen kuin ennen. Hän on hidas, kömpelö, pallomainen ja taatusti leveämpi kuin muutama kuukausi sitten.