Kaukana kotoa

Tuuppijoiden kaupunki

Helsingissä ihmiset katsovat ja kävelevät toistensa läpi. Missään toisessa Suomen kaupungissa ei tönitä yhtä innokkaasti.   Liukuportaissa, tavallisissa portaissa, käytävillä, kaupoissa, jonoissa, tiskeillä, kadulla. Joka paikassa ihmiset tönivät ja tuuppivat. Ohi mahtuisi varmasti töytäisemättäkin. Sitä kuuluisaa omaa vuoroakin voisi joskus odottaa. Ympärilleen saa katsoa. Helsingi vain taitaa olla liian suuri kaupunki siihen, että ihmiset todella […]

Kaukana kotoa

Pohjois-eteläsuuntainen mielialahäiriö

Sain tänään neuvolassa eteeni kymmenen monivalintakysymystä. Vastausteni perusteella terveydenhoitaja totesi, että olen masentunut. Vastasin, että minua vaivaa korkeintaan V&V-syndrooma: väsymys ja vitutus. Kumpikaan ei ole sairaus.   Jokin järki siihen, mikä riittää masennusdiagnoosiin. Kyseessä on vakava sairaus. Ei diagnooseja voi heitellä tuolla tavalla ottamatta huomioon muita mielialaan vaikuttavia asianhaaroja. Olisiko todennäköistä, että syyt ovat jossain […]

Kaukana kotoa

Päättyykö kesätyöstressi maanantaina?

Hain kesätöitä kahdesta oman alani paikasta kotikaupungistani, kuten aiemmin tällä palstalla kerroinkin. Toisessa, tutussa paikassa mietintämyssy kiristää edelleen. Kiristyksen aiheuttajaksi epäilen tulevaa perheenlisäystä. Toisessa paikassa kohtalostani päättävä pomo lomailee maanantaihin asti. Odotuskärsimysjännitys kestää vielä ainakin 3 päivää.   Soitin juuri toiseen hakemistani paikoista. Siihen, jossa en ole aiemmin ollut töissä. Siihen, joka tarjoaisi paremman palkan […]

Kaukana kotoa

Terve taas posliinialttari

Kuvittelin pahoinvoinnin loppuneen alkuraskauteen. Mitä vielä. Nyt se vasta alkoi. Pahoinvointi on piinaavaa, koska entiselle bulimikolle oksentamisesta tulee helposti rutiini.   En ole nukkunut kolmeen yöhön. Sisuksia polttelee. Keskittyminen on vaikeaa. Syöminen ei tahdo onnistua kuin aivan pienissä erissä. Koko ajan oksettaa. Yritän silti välttää oksentamista viimeiseen asti. Raskauden alkuvaiheessa oksentelin iloisesti aamut illat, mutta […]