Ei voi olla totta

Luulin, että minun ei enää koskaan tarvitsisi kirjoittaa muuttamisesta, vaan saisin kirjoittaa vaaleanpunaisia vauvajuttuja. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Nykyiseen asuntoomme tulee remontti, joka katkoo vedet muutamaksi viikoksi. 

 

Eilen illalla postiluukustamme tipahti pieni valkoinen lappu. Tiedoksi, kuului otsikko. Poimin lapun eteisen lattialta ja luin sen. Sisältö oli juuri se pahin mahdollinen, mitä olin uumoillut seuratessani naapureidemme joukkopakoa. Remontti. Ei ajankohtaa. Ei mitään tarkkaa tietoa. Vain ilmoitus siitä, että remontti on tulossa. Joko jo ensi kuussa tai vasta jouluun mennessä, mutta tulossa kuitenkin. 

Remontti ei olisi mikään ongelma muuten, mutta vastasyntyneen kanssa ei pärjää ilman juoksevaa vettä. Vastaavassa remontissa muiden taloyhtiön asukkaiden asuntojen keittiöt ja kylpyhuoneet ovat olleet käyttökelvottomat viikkotolkulla.

Lisäksi virolaiset remonttimiehet ovat rampanneet asuntoon ilmoittamatta jopa sunnuntaiaamuisin kahdeksan aikaan. Joissakin asunnoissa remontin surkeaa jälkeä on jouduttu myöhemmin paikkaamaan, koska ilmastointi on tehty väärin, seinät maalattu eri sävyin tai kaapit asennettu niin, etteivät ne aukea.

 

Eilen illalla en kyennyt sisäistämään asiaa alkuunkaan. Juuri, kun elämä on alkanut luistaa, tavarat ovat löytäneet paikkansa ja vauvakin on syntynyt, pitäisi taas kerätä koko omaisuus kasaan ja muuttaa muualle. 

Tänään käytimme mieheni lounastunnin asunnonmetsästykseen. Pakkasin viikon vanhan vauvamme jättisuuriin äitiyspakkauksen ulkovaatteisiin ja puskimme 11 asteen pakkaseen.

Kävimme läpi kolme asuntoa, joista kaksi täytti heittämällä katastrofin määritelmän. Kumpikin katsastamamme rivitaloasunto oli kuin ydinsodan jäljiltä. Oli tummansiniseksi maalattua seinää. Ei lainkaan kaappeja, vaan pelkkä vaatehuone. Vauvan pään kokoinen reikä keittiön seinässä.

 

Onneksi kolmas asunto oli siedettävä. Kun pääsimme kotiin, mieheni täytti hakemuksen. Kesken kaiken soi ovikello.

Nappasin vauvan kainaloon ja kipaisin avaamaan. Käytävällä seisoi iso parrakas mies kukkapaketti kourassa.

Äiti ja hänen miesystävänsä olivat lähettäneet meille valtavan vaaleanpunaisen kukkatervehdyksen. Ehkä tämä muuttuu vielä iloksi.