Hyvä neuvo kullankallis

Raskaana olevat ja pienten lasten äidit joutuvat herkästi hyväntahtoisten neuvojien kohteeksi. Osa neuvoista joutaa suoraan kaatopaikalle, mutta miten erottaa hyvät neuvot huonoista? Ja kenen neuvoja kannattaa kuunnella?

 

Juuri pienen pojan saanut norjalainen ystäväni antoi minulle neuvon raskaudestani kuultuaan: ”Älä anna muiden neuvoa sinua.” Olen jo valmiiksi huono päästämään muita sekaantumaan asioihini, joten takerruin hänen neuvoonsa kiitollisena. Neuvo oli samalla paras ja huonoin, jonka olen saanut.

Raskauden ajan oli vielä helppoa edetä päivästä toiseen ajatuksella, kyllä minä tiedän parhaiten. Moni tapaamani ammattilainenkin tuki sitä. Jos en tiennyt, otin itse selvää heti enkä odottanut seuraavaan neuvolakäyntin. Neuvolan terveydenhoitaja kehuikin valveutuneeksi, joten ajattelin, etten kaipaa muita neuvomaan.

En suunnitellut tulevaa elämää vauvan kanssa. Hankin kaiken tarpeellisen tilpehöörin ja ajattelin, että asiat kyllä lutviutuvat.

Vauvan syntymä oli melkoinen reality check. Huomasin, että vaikka minulla on pohjoisen talviin hyvin sopivat vaunut, en osaa käyttää niitä. Elämäni ensimmäisen vaipanvaihdon harjoittelin omalla tyttärelläni. Hän oli järjestyksessä toinen vauva, jota olin koskaan pitänyt sylissä.

 

Äitini neuvoja olin sentään kuunnellut. ”Älä osta niitä koon 50 vaatteita. Ne menevät heti pieniksi.” Lopputulema oli se, että 49 senttisenä syntyneellä tytöllä oli päällepantavanaan pelkästään telttoja, joihin olisi voinut kutsua naapuruston muutkin vauvat kylään. Paniikissa hankin muutaman bodyn, potkuhousut ja housupuvun, ettei tarvitsisi vuorotella vain kahden yöpuvun kanssa.

Vaikka oman äidin neuvoja voisi pitää luotettavina, ei äiti aina ole se paras oppikirja. Huomasin sen, kun äiti tuli kylään. Hän otti vauvan syliin jäykkänä ja jännittyneenä: ”Miten tätä pidetän sylissä.” Vaikka äidilläni on kaksi lasta, edellisestä vauvasta on jo yli 20 vuotta.

20 vuotta sitten lapsia saaneiden naisten neuvot ovat valitettavan usein nähneet parasta ennen -päivänsä 20 vuotta sitten. Ei äidiltä kannattanut kysyä, millainen sitteri olisi hyvä, sillä vastaus kuului, ettei semmoisia laitteita ollut silloin, kun sinut sain. 

Huomasin myös, että omien vanhempien kasvatusneuvotkin kannattaa jättää omaan arvoonsa, vaikka ihan hyvää jälkeä lopulta saivatkin aikaan. Minusta vain kuulostaa julmalta, kun joku sanoo, ettei vauvaa saa pitää liikaa sylissä. Muuten siitä tulee syliriippuvainen.

Mikä ihme on muka liikaa? Ei vauvassa ole sylimittaria, joka alkaa vilkkua punaisena, kun ipana on saanut yliannostuksen. Koska vauva ei ole gaselli syntyessään, järkeni sanoo, että sitä kuuluu pitää sylissä.

 

Kaikkein kuluneimpia ja surkeimpia ovat negatiiviset neuvot: ”Älä tee näin…” Sen jälkeen, kun tietää, ettei lasta saa ravistaa, ei yhdellekään äidille ei ole tuon taivaallista hyötyä älä kokeile tätä kotona -listasta.

Sellaisia neuvoja on kuitenkin helpoin antaa. Niistä ei tarvitse ottaa vastuuta. Kun neuvoo toista olemaan tekemättä jotain, ei ainakaan syyllisty siihen, ettei neuvo toimisi. 

Toinen neuvotyyppi, johon törmää jatkuvasti, on joko-tai-neuvot. Niitä saa usein ammattilaisilta.

Kun tyttö oli itkenyt vatsavaivoja päiväkausia ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat konstit oli jo kokeiltu, soitin paniikissa terveydenhoitajalle.

Kerroin, mitä kaikkea olimme tehneet ja sain vastaukseksi, että kaikki keinomme olivat hyviä: uusi korvike, mallasuute, d-vitamiinin vaihtaminen, vatsahieronta, pystyasennossa syöttäminen, sylissä pitäminen… Lisäksi terveydenhoitaja ehdotti vyöhyketerapiaa.

Kilometrilista kädessäni en tiennyt, milloin lopettaa. Olenko jo tehnyt tarpeeksi? Mikä mahtoikaan olla se korsi, joka katkaisi ilmavaivaisen kamelin selän? Jos ongelmia tulee jatkossa, toistanko koko litanian uudestaan? Pitkillä neuvolistoilla pääsee sentään pidemmälle kuin pelkillä kielloilla. 

 

Vaikka inhoan neuvoja, olen löytänyt itsestäni melkoisen neuvojan. Hyvä ystäväni odottaa esikoistaan. Lipsautin vahingossa muutaman neuvon. Vauhtiin päästyäni en enää osannut lopettaa. Neuvoja ja ohjeita ryöppysi suusta niagarana. Kuin olisin sairastunut oksennustautiin, joka pakotti lennättämään kaiken saastan ulos kertaheitolla.

Lopulta pyysin anteeksi. Kuulostin todennäköisesti maailman ärsyttävimmältä kaikkitietäjältä, joka on todellisuudessa täysi noviisi eikä tiedä mistään mitään. Ystäväni kuitenkin kiitti neuvoista. Keskustelustamme lopulta opin, millaiset neuvot ovat hyviä.

Siksi ajattelin neuvoa hieman lisää.

1. Kuuntele pienten lasten äitejä. He painivat samojen kysymysten kanssa kuin sinäkin.

2. Älä pelkää soittaa terkkarille, kun olet hukassa. Vaikka hän ei osaisi tarjota viisastenkiveä vatsakipuihin, saat ainakin parhaassa tapauksessa ymmärtäväisen kuuntelijan ja varmuuden siitä, että olet toiminut oikein.

3. Älä lue keskustelupalstoja. Synnytyksen käynnistämistä odotellessani, viereisessä sängyssä samaa odotteleva nainen luki taukoamatta keskustelupalstoilta kauhujuttuja siitä, mitä voi tapahtua, jos vedet ovat menneet ja käynnistäminen venyy. Tietysti tarinat henkihieverissä sinertävistä ja vammautuneista vauvoista piti lukea ääneen. Lopulta sekä hän että minä olimme niin paniikissa, että synnytykseen tarvittavat voimat puolittuivat. Ja kumpikin sai täysin terveen lapsen yli vuorokauden odottelusta huolimatta…

4. Opettele erotamaan jyvät akanoista. Hyvä neuvo on käytännöllinen, yksinkertainen ja perustuu neuvojan kokemukseen.

5. Jaa hyvät neuvot muiden kanssa. E tarvitse odottaa, että niitä kysytään tai pyydetään. Neuvomisen voi aloittaa muutenkin kuin heristämällä sormea, jotta neuvon vastaanottaminen on helpompaa. Itse aloitin edellä mainitun ystäväni neuvomisen tarjoamalla hänelle omalta tytöltäni pieneksi jääneitä vaatteita.

Ja viimeisenä neuvona: osta myös niitä ihan pieniä vaatteita.