Loppu ämmien hommalle
Ensi vuoden alusta isien pitäisi saada korvamerkitty kuuden viikon vanhempainvapaakausi. Asioiden korvamerkitseminen kuulostaa aina kaikkien hienolta ratkaisulta. Mutta mitäköhän se korvamerkitseminen tässä oikein tarkoittaa? Sitäkö, että 6 viikkoa vapaasta jää kokonaan pitämättä, ellei isä pidä sitä? Että se on käytännössä pakko pitää?
En periaatteessa kannata pakkoa, mutta tässä tapauksessa pakko on ehkä paras tapa muuttaa asenteita. Minusta on hienoa, jos isä oma-aloitteisesti haluaa ja pystyy ottamaan vastuuta lastenhoidosta. Uskon, että useimmat isät haluavat viettää lastensa kanssa aikaa ja osallistua lastenhoitoon ihan siinä missä äiditkin.
On kuitenkin vaikeaa uida vastavirtaan, jos työnantajan suhtautuminen on sitä luokkaa, että lastenhoito on ämmien hommaa. Siksi olen sitä mieltä, että pieni pakko on ratkaisevaa nimenomaan isien työpaikkojen ja työnantajien asenteiden muuttamisessa. Ei niinkään isien omien asenteiden.
Vanhempainvapaalle jääminen on täysin vapaaehtoista, mutta harva vanhempi on oikeasti valmis ja halukas laittamaan lapsensa vieraiden hoitoon äitiysloman päättymisen jälkeen. Äiti jää usein kotiin, koska se on helpompaa. Uskon, että äidin tarvitsee perustella lastensa hoitamista huomattavasti paljon vähemmän työpaikallaan kuin isän tarvitsisi. Kuuden viikon ”pakko” antaa isille valtin neuvottelupöytään. Ainakin sellaisille hankalien työpaikkojen isille, jotka sitä tarvitsevat. Sillehän ei mitään voi, jos isää ei itseään kiinnosta.
Kun työnantajat ja yhteiskunta yleisemminkin tottuu isien pidempiin perhevapaisiin, sukupuolten välinen tasa-arvo työmarkkinoilla kasvaa. Ainakin minun ihannemaailmassani.
Inhottavaa tietysti on, jos pakkopykälä johtaa siihen, että vanhempainvapaat lyhenevät 6 viikkoa, koska isät ”eivät voi” käyttää niitä sosiaalisten paineiden tai omien halujensa (tai haluttomuutensa) vuoksi. Mutta uskon ja toivon, ettei niin käy. En tunne kauhean montaa miestä, jolla olisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia sitoutua jälkikasvuunsa.
Minun pullani ovat lähtökohtaisesti hyvin uunissa, sillä minun mieheni haluaa osallistua. Täysillä. Olemme suunnitelleet, että hän jäisi äitiyslomani jälkeen pariksi kolmeksi kuukaudeksi vanhempainvapaalle.
Tämä siksi, että minä pääsisin kesätöihin ja saisimme viettää kesän Etelä-Suomessa ystävien ja sukulaisten luona. Idea oli alun perin minun, mutta se herätti miehessäni heti alusta alkaen erittäin positiivista vastakaikua. Siitä huolimatta, että hänen työnantajansa kuuluu niihin potentiaalisiin änkyröihin.
Odotankin jännityksellä työnantajan reaktiota. Sosiaali- ja terveysministeriön tuore tasa-arvobarometri lupaa nihkeyttä. Mieheni on töissä erittäin miesvaltaisella alalla. Lisäksi hänen ammatissaan on melko harvinaista, että isä jäisi kotiin.
Paljon kertoo se, että hänen esimiehensä piti selvittää, minkälaiset käytännöt heillä on isyysvapaan ilmoittamisessa. Esimiehellä ei ollut aiemmin ollut alaista, joka olisi jäänyt isyysvapaalle. Siis pelkälle isyysvapaalle!
Mitään vääntöä ei tarvittu, vaan asia oli pihvi kirjallisen ilmoituksen jälkeen. Tapaus kuitenkin kertoo, että ei ole yhtään ihme, jos isien työnantajat suhtautuvat nihkeästi perhevapaisiin. On ihan luonnollista suhtautua nihkeästi asioihin, joista ei ole kokemusta.
Saapi siis katsoa, mitä tapahtuu, kun aletaan keskustella vanhempainvapaasta. Toivon, että kuuden viikon pakko pehmittää työnantajapuolta.