Mahdoton tehtävä
Ikkunoista tuulee sisään. Lämpötila putoaa niiden läheisyydessä 13 asteeseen. Asunnossa on hyytävän kylmä. Lämpötila korjaantuisi tiivistämällä ikkunat. Se olisi talkkarin homma. Homma, jota on yritetty hoitaa puolitoista viikkoa. Arvatkaapas vain onko miestä näkynyt.
Ensivaikutelmani uudesta asunnosta oli jäätävä. Kämpässä ei siis sinänsä ole vikaa. Täällä on vain niin kylmä, että kissakin pärskii. Lahjoitin sille pediksi vauvalle tarkoitetun lampaantaljan, ettei raukka ala kasvaa jääpuikkoja.
Luonamme yöpyneet äitini ja hänen miesystävänsä sanoivat, että pienen makuuhuoneen tiivistyksistää tuulee läpi vinkuen. Ja tottapa tosiaan. Tiivistykset rapisevat irti. Tuuli ulisee nurkissa.
Koska tämä on vuokra-asunto ja kyse on näin perustavanlaatuisesta asiasta, päätimme soittaa isännöitsijälle, jonka vastuulle korjaukset kuuluvat. Siitäpä alkoikin melkoinen ruljanssi.
Ensin mieheni soitti kahdesti. Talkkari valitteli kauheaa kiirettä. Toinen työntekijä oli sairaana. Satoi niin kauheasti luntakin ja kaikkea. Nyt ei vaan millään pysty. Taustalta kuului lasten metelöintiä. Kaveri oli kaikeasta päätellen kotona.
Lopulta talkkari raahautui asunnollemme. Käänteli pattereiden nuppeja ja sanoi: ”Minun pitää soittaa, että kääntävät lisää lämpöä päälle. Kytkin on Espoossa.” Espoossa! Olin pudota jaloiltani. Kiitimme ja totesimme, että pelkkä lämmön lisääminen ei auta, kun ikkunoiden pielet vuotavat. Noh, hän lupasi tulla seuraavana päivänä katsomaan uudestaan.
Taas soiteltiin perään, valiteltiin lunta ja kuunneltiin puhelun taustalta lasten kirkunaa ennen kuin herra saatiin uudelleen paikalle. Tällä kertaa olin yksin kotona. Taas käänneltiin pattereiden nuppeja. Tosin vain yhden tällä kertaa. Poisteltiin kuulemma rajoituksia.
Otin ikkunat puheeksi. Sanoin, että ainoastaan sähkölaskumme kasvaa, ellei niitä tiivistetä. Kaveri kysyi, voisiko tulla ensi viikolla (siis tällä viikolla) hoitamaan homman. Sanoin, että jos ei aiemmin millään pysty, niin pakkohan sitä on siihen saakka selvitä.
Maanantaina ei tapahtunut mitään – en oikeastaan odottanutkaan. Tiistaina soitin. Meillä käyneen talkkarin työpari (ilmeisesti pomo) vastasi. Kyselin, että koskakohan niitä ikkunan tiivistyksiä oltaisiin tulossa laittamaan. Ai että mitä tiivistyksiä?
Talkkari Kakkonen huuteli talkkari Ykköselle, että onkos tämä luvannut jotain ikkunoita käydä tiivistämässä. On kyllä, vastasi Ykkönen, mutta nyt ei pysty.
Kakkonen kysäisi, että kävisikös huomenna. Pakkohan sen on käydä. Mies tarjosi puoli kymmentä. Ilahduin. Vihdoin jokin tarkka aikamääre! Talkkari Ykkönen kuitenkin kiekui taustalta, ettei tiedä vielä mihin aikaa ehtii.
Sanoin, että ajalla ei ole mitään väliä, kunhan homma hoituu. Voin vaikka päivystää kotona koko päivän. Yleisavaimellakin saa tulla. Ihan sama, kunhan ei tarvitse enää palella.
Arvaatte jo varmaan, mitä tässä edelleen odotellaan. Fleece-peittoon kääriytyneenä. Mieheni lupasi soittaa tällä kertaa. Jos joku vielä tänään ehtisi. No, eipä ehdi. Viimeisimmän tiedon mukaan huomenna talkkarin PITÄISI ehtiä. Puoli kymmeneltä taas.
Varaan 3D-lasit ja popcornit valmiiksi, kun alan aamulla taas odottaa ilmestystä. Saapi nähdä millainen trilleri tästä vielä kehkeytyy.