Elokuvissa vauvan kanssa elo on hattaraista pastellihöttöä. Valkoiset vaatteet pysyvät valkoisina ja vaipan vaihtaa latinalaisamerikkalainen kotiapulainen. Todellisuudessa vauva maalaa sinapinkeltaisella kaiken mihin yltää. Kaksiviikkoinen ja lähes kolme ja puolikiloinen kebabrullamme rikkoo fysiikan lakeja kummastakin päästään minkä ehtii. 

Aamulla havahduin siihen, että pikkuinen prinsessamme ruiskautti puoli litraa puklua naamalleni nenästään. Siis nenästään! Komeana kaarena suoraan minun nenälleni. Ihan siitä 10 sentin päästä. Luulin tilanneeni ihmislapsen, mutta sainkin pikkuisen norsunpoikasen. Taivaan kiitos se oli vain maitoa.

Eilen aamulla nappula päätti yllättää isänsä kesken matkan aamupesulle. Jotta lastenhuoneesta pääsee kylpyhuoneeseen, pitää kulkea olohuoneen ja eteisen kautta. Vauvan mielestä oli tietysti mainio ajatus testata isän kärsivällisyyttä tirauttamalla kullankeltaiset sementtipuurot eteisen lattialle ja oveen. En jaksa ymmärtää, miten pentu onnistui maalaamaan sitä 30 kertaa suuremman oven uudelleen yhdellä tyhejnnyksellä. 

Itse makasin sängyssä kuumeen kourissa, mutta nälkäisen vauvan parku herätti minut horroksesta. Nousin, rauhoittelin itkevän vauvan ja menin etsimään miestäni. Löysin hänet kontaltaan eteisen lattialta silmät punaisina ja naama valkoisena. 

Hän jynssäsi lattiaa ja ovea kertomansa mukaan 45 minuuttia. Apunaan wc-paperi ja yleispuhdistusaine… Kävelin keittiöön, kaivoin siivouskaapista puhdistusliinoja ja ojensin ne poloiselle. Lopulta lattia ja ovi saivat alkuperäisen värinsä takaisin. Kumpikaan tapaus ei kuitenkaan tee oikeutta sille, mihin tyttö halutessaan todella pystyy.

Ensimmäisenä kotiviikkonaan pentu rikkoi aivan varmasti jonkin maailmanennätyksen.

Mieheni vaihtoi vaippoja lastenhuoneessa. Minä luin kirjaa makuuhuoneessa. Ensin kuului äänekäs ”prööööt”, jota seurasi miehen dramaattinen ”eiiiiii”. Arvasin, että sinappiyllärihän sieltä saapui, mutta minkälaisissa kääreissä…

Mies huusi vastauksena naurahdukseeni, että tämä ei todellakaan ole naurun asia, tule tänne. Laskin kirjan ja nousin sängyltä. Lastenhuoneessa törmäsin harmageddoniin.

Matka hoitopöydältä huoneen vastapäiseen seinään on arviolta 1,5 metriä. Vauva sätki vaipattomana pöydällä ja mies seisoi epäuskoinen ilme naamallaan vieressä. Pöydältä vastapäisellä seinänvierustalla lojuvalle kylpyammeelle johti sinapinkeltainen vana. Vana kulki läpi kahdensadan euron valkoisen karvamaton. Osansa olivat saaneet myös sivuseinän kaapit. 

Olin itsekin kiskaista muutamat ennätykset uusiksi. Sen verran hämmästys pullautti silmiäni ulos kuopistaan. Rojahdin lattialle maton puhtaaseen päähän. Ensin nauroin niin, että meinasin itsekin koristella mattoa uusiksi. 

Sitten tartuin puhelimeen: ”Äiti, miten vauvan kakan saa pois matosta?” 

Turautin neljäsosapullollisen tiskiainetta ja lorauksen vettä kattilaan. Otin tiskiharjan avuksi. Ei kun jynssäämään. 

Epätoivo iski, kun katselin kelllanruskean tuotoksen leviävän pitkin pörröistä mattoa. Siinä, missä oli hetkeä aiemmin ollut nokare torttua olikin minun siivousyritykseni jälkeen lammikko. Päätin kuitenkin sitkeästi jatkaa, vaikka äiti varoittelikin, etten ikinä saa matosta enää puhtaan valkoista. 

Kun olin jynssännyt mielestäni tarpeeksi, raahasimme maton mieheni kanssa suihkuun. Mies piti mattoa pystyssä ja minä suihkutin vauvan uhriksi joutunutta kohtaa tulikuumalla vedellä. En ollut uskoa silmiäni, kun keltainen alkoi vähitellen muuttua valkoiseksi. Se onnistui! 

Totesin kuitenkin hieman myöhemmin, että ehkä meidän pitäisi sisustaa jatkossa vain sinapinkeltaisella.