Minua on useasti kehotettu nauttimaan raskaudesta. Kehotus on raastanut hermojani enemmän kuin kaikki vatsantaputtelijat yhteensä. Kuka voi nauttia pahoinvoinnista, painonnoususta, turvonneista jaloista ja sukkien kanssa tappelemisesta? Vasta viime viikon ainaka tajusin, mitä raskaudesta nauttiminen tarkoittaa.

Mieheni oli nimittäin 5 päivän lomalla ja luonani Helsingissä. Enkä itse ollut kipeä, kuten aiempien visiittien aikaan.

Hän haki äitiyspakkauksen postista. Piti kädestä kiinni, ettei tarvinnut liukastella ja pelätä kaatumista jäisillä kaduilla. Kehui ruokiani. Kantoi kauppakassit ja tiskasi. Laitoimme yhdessä vaunut kuntoon, tutkimme äitiyspakkauksen sisällön ja ihmettelimme nyt jo melko voimakkaita potkuja. Kävimme syömässä, elokuvissa ja verho-ostoksilla. Nauroin parin päivän aikana enemmän kuin aikoihin. Toisen läsnäoloa ja apua osaa todella arvostaa vasta, kun huomaa, mitä todella on pärjätä yksin.

En ole nauttinut raskaudesta oikeastaan tippakaan, koska yksinäisyys ja pärjääminen ovat määrittäneet sitä. Ei ole kovin nautinnollista raahata täysiä kauppakasseja ylös jäistä mäkeä montaa kertaa viikossa. Tai kivuta sydän kurkussa etsimään jotain yläkaapista.Hakkaan päätäni seinään, kun en saa enää imuroitua sängynalusta kunnolla. Olisi ihanaa, jos ei tarvitsisi tehdä asioita, joita ei raskaana ollessa saisi tehdä. Olen kammottavan surkea pyytämään apua. Mutta ei ystäviä tai työkavereita voi velvoittaa mihinkään. Perheenjäsenet ovat eri asia. On ihan erilaista, kun joku on koko ajan vieressä valmiina auttamaan ja tukemaan – ilman että tarvitsee edes pyytää.

Nyt raskautta on takana tasan 28 viikkoa – 7 kuukautta. Muuttopäivään on aikaa enää noin 7 viikkoa. Vaikka minua surettaa muuttaa pohjoiseen, odotan sitä, että kotona on taas joku, jonka kanssa kaiken voi laittaa puoliksi. Ja jolta voi joskus vaatiakin jotain.