Nostaminen on miehen tehtävä ja muita olettamuksia
”En vielä tässä vaiheessa haluaisi laittaa sinua sairaslomalle”, sanoi lääkäri.
”Ei se minustakaan ole mikään ratkaisu. Eikö ole mitään muuta, mitä voisi tehdä? Kipu on niin kova, että jos pudotan kynän lattialle, en saa nostettua sitä itse.”
”Se on kuule nyt miehesi tehtävä nostella asioita! Et sinä enää mitään nostele.”
”Pakko. Ei tähän hätään ole miestä nostamassa.”
Tässä katkelma keskustelusta, jonka kävin työterveyslääkärini kanssa. Menin vastaanotolle selkäkipujen vuoksi. Kuten raskauden aikana monilla muillakin, selän ristiluun ja lantion suoliluun välissä vaikuttava SI-nivel reistaili. Olin tosin vasta raskauden puolivälissä.
Keskusteluni lääkärin kanssa jatkui sillä, että hän tiedusteli hyvin tarkasti mieheni olinpaikan ja syyn miksi asumme eri paikkakunnilla. Huvittavaa oli, että ehkä kaksi kertaa itseni ikäinen lääkäri oli silmin nähden pöyristynyt siitä, että minä asun raskauden ajan Helsingissä ja mies Sodankylässä. Sellaisia reaktioita olisin odottanut, jos olisin kertonut rentoutuvani pullolla punkkua joka toinen ilta. Haluaisin todellakin nähdä sen pumpulilinnan, jossa lääkäri on kasvanut.
Kaksi muutakin asiaa häiritsivät lääkäriä:
Raskauteni ei ollut suunniteltu. Tosiasia on, että varsinkin hyvin useat esikoiset ovat enemmän tai vähemmän yllätyksiä, vaikkakin toivottuja sellaisia. Tällaisen tutkimuksen löysin jälkeenpäin. Minulle hienoinen vahinko oli sitä paitsi ainut vaihtoehto. Kaikki kunnia niille, jotka sitkeäsi lasta yrittävät, mutta , minun psyykeeni ei kestäisi yrittämistä edes kotikonstein. Hedelmöityshoidoista nyt puhumattakaan.
Viimeinen kulmia kohottava asia oli se, että tosiaan muutan ”miehen perässä” ja hylkään oman urakehitykseni.
”No, mitenkäs ne sinun työsi sitten?”
Onneksi olen akateeminen pätkätyöläinen päättymättömässä määräaikaisuuksien ketjussa. Ei tarvitse eikä kannata laskea koko elämää loistavasti etenevän työuran varaan.
Lääkäristä huokui hyvin voimakkaana sellainen käsitys, että kaikki lapset syntyvät suunniteltuina avioliitossa eläviin heteroperheisiin, joissa vanhemmat asuvat yhdessä ja käyvät vakiduuneissaan yhdeksästä viiteen.
Jos samanlainen käsitys on kaikilla ylempien yhteiskunta- ja tuloluokkien ihmisillä, ei näytä kovin todennäköiseltä, että ihan tavalliset, vaikkakin joiltain osin normista poikkeavat, perheet huomioitaisiin kovin hyvin. Eliitti saa määritellä normin. Yhtään ihme, jos päättäjät laukovat välillä niin käsittämättömiä kommentteja, että paviaanin älämölö samalla paikalla kymppiuutisissa kuulostaisi Sartrelta.
Mainio esimerkki yhteiskunnan olettamuksista ovat Kelan säädökset. Kela ei oleta ihan niin paljon kuin lääkärini, mutta olettaa kuitenkin. Esimerkki:
- Isyysvapaasta pitää tehdä ilmoitus kuukausi ennen sen alkua eli käytännössä kuukausi ennen laskettua aikaa.
- Isyysvapaalle voi jäädä vain, jos asuu äidin kanssa samassa osoitteessa.
- Jos kaikki menee suunnitellusti, pääsen muuttamaan päivälleen 4 viikkoa ennen laskettua aikaa. Täytyy pitää sormet ja kintut visusti ristissä, ettei lapsi vain putkahda vielä, kun olen Helsingissä.
- Kelan mukaan ei pitäisi olla mitään ongelmaa: ”Kyllä se järjestyy. Teet vain muuttoilmoituksen maistraattiin hyvissä ajoin. Ei muuta voi tehdä”, totesi virkailija. Ei sentään käskenyt marssia maistraattiin ja mennä naimisiin.
Ymmärrän, että jokin yhteinen standardi pitää olla, mutta sitä en ymmärrä, ettei yksittäistapauksissa jousteta.
Mielenkiinnolla kuulisin, onko jollain kokemuksia siitä, miten jouhevasti kaiken voi odottaa sujuvan?
Toinen mainio keskiaikaisuus on isyyden tunnustaminen tai pikemminkin kuulustelu, johon äiti joutuu alistumaan, vaikka isän nimi olisi kaikissa papereissa ja tämä olisi ravannut mukana neuvolassa alusta asti. Siitä kirjoitan kuitenkin vasta, kun olen episodin itse kokenut.
Jottei tämä blogi menisi ihan silkaksi itkuvirreksi, kirjoitan seuraavaksi jostain mukavasta. Saan nimittäin tänään vaunut ja vähän myöhemmin joitain muita hankintoja, joita odotan aika innoissani. Ehkä ujutan mukaan muutaman kuvankin. Tosin minua pohdituttaa hirveästi se, mitä sellainen pieni nyytti välttämättä tarvitsee. Voi siis olla, että pelkällä ihastelulla ei päästä senkään päivityksen kanssa 😀 Lapsen saaminen osaa olla turkasen kallista, jos siitä sellaista tekee. Onneksi ihmiset myyvät omia vanhoja tavaroitaan käytettynä.