Peräkoukkuorava

Paljastumisen uhallakin  aion kertoa tämän tarinan lappilaisesta vieraanvaraisuudesta. Jos auton peräkoukkuun suolestaan ripustettua oravaa kehtaa sellaisena pitää.

 

Jo joitain viikkoja sitten, ennen kuin muutin Sodankylään, mieheni soitti minulle sellaisen et-muuten-ikinä-arvaa-mitä-juuri-tapahtui-puhelun. Hänen työkaverinsa olivat sujauttaneet kuolleen ja suolestetun oravan auton peräkoukkuun pieneksi yllätykseksi etelän pojalle.

Ensimmäisen tarinan mukaan orava oli löytynyt kuolleena tienposkesta. Myöhemmin kuulin version, jonka mukaan joku sydämetön nilkki oli vain huvikseen ampunut oravan, koska tilaisuus oli sattunut kohdalle.

Ensin kurre oli ripustettu jonkun toisen auton peräkoukkuun, josta se oli vielä irronnut suosiolla niin, että vahinko voitiin laittaa kiertämään. Mieheni auton peräkoukku oli jo oravan toinen sijoituskohde. Pakkasta oli yli 20 astetta, joten koko päivän peräkoukussa killunut, koverrettu kurre jäätyi siihen tiukasti suolestaan kiinni. 

Päivät muuttuivat viikoiksi.  Muutin Lappiin. Ajelimme autolla ympäriinsä enkä nähnyt oravasta jälkeäkään.

Luulin raukan poistuneen ajasta ikuisuuteen. Unohdin kaltoin kohdellun oravan, vaikka eläinparan kohtelu ja miesten keskenkasvuinen käytös ärsyttivätkin minua pitkään. Oravasta ei enää puhuttu.

Eläin kuitenkin palasi kummittelemaan.

 

Mieheni lähti kolmeksi päiväksi työreissulle ja minä jäin yksin kotiin. Päätin uskaltautua hänen autollaan kauppareissulle ensimmäistä kertaa.

Lunta oli satanut pitkin viikonloppua, joten ennen reissua kulkupeli piti tietysti puhdistaa. Päätin tehdä sen kunnolla. Peräkoukkua myöden.

Hyvä, ettei sydämeni hypännyt kurkusta ulos ja juossut takaisin etelään, kun tajusin auton peräkoukun olevan epäilyttävän pörheä – ja kaiken lisäksi hännällinen.

Siinä se orava edelleen killui kuin viiksekäs tennissukka. Onneksi lumi peitti oravan silmät – jos ne olivat enää edes jäljellä. Vain viikset, korvat ja häntä törröttivät lumen seasta.

Lähetin lyhyen ja kiukkuisen viestin miehelleni: Mitä ihmettä se orava tekee edelleen kiinni auton peräkoukussa!

Kohmeinen kurre ei kuulemma lähtenyt irti, vaikka miten yritti.

 

Piti siis yrittää hieman lisää. Nyt, useita päiviä myöhemmin, peräkoukussa on ”enää” pälvikalju. Pakkasten hellitettyä osa oravasta suostui lähtemään irti. Oravan takamus on kuitenkin edelleen tiukasti siinä, mihin se viikkoja sitten sujautettiin.

Jäänteet nähtyäni totesin alistuneena: ”Tosilla on karvanopat, meillä peräkoukkuorava ”.

On siinäkin maskotti.