Siperia opettaa

Sodankylää on lusittavana enää viikko. Haluankin jakaa kanssanne kaiken, minkä vuosi Lapissa on minulle opettanut.

1. Onni on iha(na)n tylsää

Lapissa elämästämme on karissut kaikki turhat krumeluurit. Päivät vauvan kanssa ovat olleet hyvin yksinkertaisia. Vaippoja, konttausta, vahtimista, syötämistä ja kantamista. Mutta myös naurua, leikkiä ja oppimisen riemua. Olen aina vaatinut itseltäni ja muilta kuun taivaalta. En haluaisi snoa, että vähempikin riittää, mutta täällä olen oppinut, että oikeasti tärkeintä elämässä on muistaa kertoa toiselle kuinka paljon hänestä tykkää, halata kun surettaa tai ihan muuten vain, nauraa paljon itselleen ja yhdessä muiden kanssa.

2. Ystävät ovat elämän suola

Minun ei varsinaisesti tule ikävä Sodankylää, mutta kaikkia uusia ystäviämme tulen ikävöimään valtavasti. Vanhat ja pitkäaikaiset ystävät ja sukulaiset ovat olleet niin kaukana, että naapureista, kerhoista ja blogin kautta saaduista kavereista on tullut tärkeitä todella nopeasti. Olen löytänyt uudestaan lapsuuden tavat tavata kavereita: kännykkäaikanakin voi vain käydä soittamassa ovikelloa. Eilen kiersimme läpi naapurimme, jaoimme joulukortteja ja sovimme viimeisistä kahvitteluista. Sanoin miehelleni, että etelässä niin ei voisi tehdä. Kaikki asuvat automatkan päässä eikä kukaan kuitenkaan olisi avaamassa ovea, vaan kyläilystä pitäisi sopia etukäteen.

3. Kokkia ikä kaikki

Olemme pariinkin otteeseen ajaneet 30 ja jopa 130 kilometriä ihan vain päästäksemme syömään hyvin. Jatkossa osaan todella arvostaa sitä, että saan ruokaa, jonka ammattilainen on kokannut. Joskus taas äiti ja isi ovat niin väsyneitä, että kokkausvuoro on pakko passata kylän pitserialle gourmeesta viis. Tosin Lappi on myös pakottanut minut kaivamaan keittokirjan esiin ja todella opettelemaan ruuanlaittoa. Pidin itseäni surkeana ruuanlaittajana. Opiskeluaikoina bravuurini oli ylikypsä makaronikasa ketsupilla. Lapissa olen onnistunut kokkaamaan niin hyviä ruokia, että niitä on kehdannut tarjota muillekin. Olen myös huomannut, että periaatteessa ”ruuan valmistukseen ei saa kulua kauemmin kuin sen syömiseen” ei ole mitään järkeä. Ruuanlaitto on myös mukava tapa viettää aikaa puolison kanssa. Hyvä ruoka tosin valahtaa helposti reisiin, mutta sitä paikkaillaan sitten etelän kuntosaleilla. Ehkä kokkaustaitojen totaalinen puute olikin se juttu, joka piti minut hoikkana ennen lapsen syntymää.

4. Vilu ei ole asenteesta kiinni

Juuri yhtenä päivänä ajelin kaupasta kotiin ja näin vanhan papan seisovan koiran vedettävänä kelkan kyydissä hirveässä lumituiskussa. Oli aivan pakko hihittää ääneen. Näky oli aivan liian söpö. En ehtinyt koskaan oppia pukeutumaan pakkasilla ja minulta on jäänyt asioita tekemättä, koska inhoan kylmää. Kaikkeen kuitenkin tottuu, vaikka olisi millainen vilukissa. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja mennyt ulos, vaikkei yhtään huvittaisi. Liian harvoin kylläkin. Olen kuitenkin iloinen, että jatkossa en enää vilustu sisälämpötiloista, vaan pääsen toivottavasti kunnolla lämmitettyyn asuntoon, johon kaukolämpö ei tule Oulusta.

5. Jotkut asiat vain ovat niin justiinsa

Minusta on tärkeää, että koti on kaunis, lapsi nätisti puettu ja omaakin naamaa kehtaa katsoa peilistä. Olen löysännyt otetta, vaikken vieläkään ihan helpolla lähde ovesta ulos ilman ripsaria. Enkä haluaisikaan. Uskallan kutsua kavereita kylään, vaikken olisi imuroinut viikkoon. Edelleen hävettää, jos jo ovella kävelee vastaan kissan kokoisia villakoiria. Olen kuitenkin päättänyt, että annan villakoirien häiritä vasta, kun vauva keksii tunkea niitä suuhunsa…

6. Raha ei pyöritä maailmaa

Tiedän perheitä, joilla on sama tilanne kuin minun perheelläni on ollut viimeisen vuoden, vain rahan vuoksi. Lapsen saamisen jälkeen raha on menettänyt merkityksen elämässäni. Ennen työ oli minulle tärkeää suurimmaksi osaksi rahan vuoksi. Nykyisin arvostan työtä ja ammattiani aivan muista syistä. Rahasta on tullut minulle pelkkä väline, jolla ei itsessään ole mitään arvoa. Kunhan perheellämme on katto pään päällä ja ruokaa kuvussa, en jaksa murehtia raha-asioita, vaikka edelleen laskenkin budjetin kuukausittain ja vuosittain hyvin tarkkaan. Kun olen sen tehnyt ja tiedän, että pärjäämme, raha siirtyy taka-alalle ja käytän aikani ihan muiden asioiden pohtimiseen.