Tag: työ

Kaukana kotoa

Tasa-arvon mallimaassa mieskin voi jäädä kotiin… Vai voiko?

Mieheni ilmoitti työnantajalleen jäävänsä vuorostaan lapsen kanssa kotiin. Pomo tokaisi: ”Taas! Meinaatkos joskus töitäkin tehdä?”   Näin modernin tasa-arvon mallioppilaan Suomen yksi suurimpia työnantajia suhtautuu miestyöntekijöidensä lakisääteisiin perhevapaisiin. Vieläpä aikana, jona miehiä kannustetaan jäämään kotiin. Kannustus saattaa toteutua kabineteissa ja juhlapuheissa, mutta katsotaan sitten lapsenlapsikierroksella, toteutuisiko se jo työelämässäkin. Perhevapaat ovat vapaita, joihin jokaisella lapsellisella […]

Kaukana kotoa

Päättyykö kesätyöstressi maanantaina?

Hain kesätöitä kahdesta oman alani paikasta kotikaupungistani, kuten aiemmin tällä palstalla kerroinkin. Toisessa, tutussa paikassa mietintämyssy kiristää edelleen. Kiristyksen aiheuttajaksi epäilen tulevaa perheenlisäystä. Toisessa paikassa kohtalostani päättävä pomo lomailee maanantaihin asti. Odotuskärsimysjännitys kestää vielä ainakin 3 päivää.   Soitin juuri toiseen hakemistani paikoista. Siihen, jossa en ole aiemmin ollut töissä. Siihen, joka tarjoaisi paremman palkan […]