Takaisin etelään
Ensi viikolla muutamme etelään. Muutaman viikon kuluttua en enää ole kotona. innostus saa minut kirmaamaan ulos nahoistani.
Pakkaan omaisuuttamme laatikoihin jo kolmatta kertaa tänä vuonna. Olohuone on kaaoksen vallassa. Täynnä pahvilaatikoita ja vaatekasoja. Viikonlopun ikkunanpesu-urakka tuntuu ajanhukalta. Kukaan tule katselemassa Lapin kesää niiden läpi.
Hyppäämme tytön ja kissan kanssa etenlän junaan ensi viikon keskiviikkona. Olen odottanut sitä enemmän kuin kuuluisaa nousevaa kuuta.
Äitiysvapaan aikana seinät ovat kaatuneet päälle useammin kuin kerran. Ensin pakkanen pakotti sisälle. Sitten kadut velloivat loskassa. Vaunujen työntäminen kävi urheilusta. Olen kolunnut lähes kaikki mahdolliset vaunulenkkivaihtoehdot, kaupat ja kahvilat. Olen päässyt siihen tilanteeseen, että vastaantulijat tervehtivät.
En enää ole yksinäinen. Päinvastoin. Kylä tuntuu liian pieneltä. Enkä minä ole pikkukaupungin tyttö. Haluan hetkeksi hukkua massaan. Joutua väistämään vastaantulijoita. Hypätä täpötäyteen bussiin. Kirota ruuhkaa.
Etelässä joudun viettämään puolitoista viikkoa kaksin vauvan kanssa. Äidin ja siskon piti olla seurana, mutta molemmat ovatkin reissussa. Mieheni pääsee muuttamaan vasta kesäkuun alussa.
Olen kuitenkin tottunut huolehtimaan vauvasta yksin, koska mieheni on usein pitkiäkin pätkiä töissä yötä myöden. Olimme juuri neljä päivää ja kolme yötä vain tyttöjen kesken. Tulevat unettomat yöt ovat pieni hinta siitä, että pääsemme tapaamaan ystäviä ja sukulaisia. Olen jo buukannut kalenterin täyteen vierailuja.
Sitä paitsi olen aivan varma, että hoitajista ei tule olemaan pulaa alun rutistuksen jälkeen. Pääsemme tekemään muutaman kesäreissunkin ihan vain aikuisten kesken: ensin risteilylle ja myöhemmin maisteripromootio vie vanhaan opiskelukaupunkiini. Kiitos molemmista kuuluu äidilleni ja hänen miesystävälleen, jotka tarjosivat risteilyn ja pakottivat ilmoittautumaan promootioon. Lapsellisena kumpikin ymmärtää, ettei perhe pysy kasassa ilman vanhempien yhteistä aikaa.
Suurin muutos nykyiseen tulee kuitenkin olemaan se, että menen töihin. Kolme kuukautta saan paiskia unelmahommia. Ehkä sen voimin jaksaa taas koko pitkän talven. En aio koko kesänä murehtia sitä, että syksyllä palaamme Lappiin.
Olen leikitellyt ajatuksella, että luovuttaisin kirjoittamisvastuun isälle kesän ajaksi, sillä enhän minä enää silloin ole perheestämme se, joka on Kotona. Todennäköisesti en malta tehdä sitä.
Koska pakkaaminen, kevätsiivous ja muut muuttojärjstelyt vievät tuhottomasti aikaa ja energiaa, jää blogi ihan hetkeksi tauolle.
Kirjoitan kuitenkin kaikista kesäkommelluksista, reissuista, nimiäisistä. Saatte ainakin lukea siitä, miten junamatka vauvan ja kissan kanssa sujuu. Tämä on kuitenkin viimeinen postaukseni Lapista. Seuraavan kerran kirjoitan sieltä etelästä.
Aurinkoista kevättä kaikille!