Tasa-arvon mallimaassa mieskin voi jäädä kotiin… Vai voiko?

Mieheni ilmoitti työnantajalleen jäävänsä vuorostaan lapsen kanssa kotiin. Pomo tokaisi: ”Taas! Meinaatkos joskus töitäkin tehdä?”

 

Näin modernin tasa-arvon mallioppilaan Suomen yksi suurimpia työnantajia suhtautuu miestyöntekijöidensä lakisääteisiin perhevapaisiin. Vieläpä aikana, jona miehiä kannustetaan jäämään kotiin. Kannustus saattaa toteutua kabineteissa ja juhlapuheissa, mutta katsotaan sitten lapsenlapsikierroksella, toteutuisiko se jo työelämässäkin. Perhevapaat ovat vapaita, joihin jokaisella lapsellisella on oikeus. Pieneen luiseen kuuppaani ei vain mahdu, miksi sitä ei voida tajuta työelämässäkin? Ehkäpä siksi, että lapsen hoitaminen nähdään vanhemman oikeutena eikä velvollisuutena.

Työnantaja ei voi olla päästämättä työntekijää äitiys-, isyys-, vanhempain-, tai hoitovapaalle. Työnantaja voi kuitenkin vaikeuttaa vapaalle jäämistä halutessaan vaikka minkälaisilla sirkustempuilla. Esimerkiksi mieheni työnantaja on loistava pallottelemaan hakemuksia luukulta toiselle ja hukkaamaan niitä byrokratian rattaisiin. Edellinen vapaahakemus tuli bumerangina takaisin, koska vapaan syytä ei oltu määritelty riittävän tarkasti. Pahimmassa tapauksessa hakemus pyörii byrokratiassa iin kauan, että siihen isketty aloituspäivämäärä muuttuu.

Useinkaan ei tarvitse mennä näin pitkälle. Hakemussodan sijaan ihan pelkkä negatiivisen ja syyllistävän ilmapiirin luominen takaa, että miehet pysyvät töissä. Tämä toimii varmasti etenkin työpaikoilla, joilla vallitsee vahvat hierarkiat. Perhevapaiden pitäminen saatetaan katsoa epälojaaliudeksi ja se viestitään työntekijöille hyvin selvin sanoin: ”Koskas meinasit niitä töitä tehdä?”.

Mieheni työnantaja ei ole poikkeus. Todella perhemyönteisiä paikkoja saa etsiä kissojen, koirien ja suurennuslasin kanssa.

 

Olen huomannut, että naisten perhevapaisiin ja kotona olemiseen suhtaudutaan paljon positiivisemmin kuin miesten. Tosin pitkää kotona olemista katsotaan pahalla. Kolme vuotta OMAN lapsen kanssa! Ihme laiskuri sohvallamakaaja!

Kotona kasvatustyötä tekevät naiset pääsevät kuitenkin vähemmällä siksi, että on totuttu siihen kaavaan, että nainen hoitaa kodin. Mies käy töissä. Ei ole lainkaan huvittavaa, että ajattelutapa lävistää koko yhteiskunnan. Se ei vallitse vain työpaikoilla. Siksi siitä on niin vaikea päästä eroon.

Hyvä esimerkki lienee se, että kun ilmoitin tuttaville kryptisesti perheemme muuttavan pois Sodankylästä, olettamus oli, että mieheni on saanut uuden työpaikan. Kun lisäsin, että muutamme minun töideni vuoksi, seurasi suurta ihmettelyä, että mitäs se mies sitten oikein tekee. No, sitä kaikkein tärkeintä työtä, mitä perheessä voi tehdä. Hoitaa, kasvattaa ja rakentaa lapsen tulevaisuutta! Täytynee mainita, että tämä oli pääasiassa miesten reaktio – ei naisten.

Paljon kyllä länkytetään siitä, että lapsen hoitaminen ja kasvattaminen ovat vanhempien tärkeintä työtä, mutta käytännössä se ei näy. Yhteiskunta arvostaa oman lapsen hoitamista muutamalla sataslapulla kuussa. Muiden lasten hoitamisesta maksetaan paremmin, koska se katsotaan työksi.

Sitten valitetaan, miksi päiväkodeissa on täyttä ja sinne tulvii yhä nuorempia ja nuorempia lapsia. Miksi lapset ja vanhemmat etääntyvät toisistaan? Miksi nuorilla on ongelmia? Miksi, miksi, miksi? Voisikohan niitä perheitä vaikka tukea. Edes vähän positiivisella kannustuksella ja myönteisellä ilmapiirillä. Ei maksa paljon.