”Tuhma, tuhma tyttö”
Sitä voi käydä kolmeakymppiä ja olla pienen ihmisen äiti, mutta töissä nuori nainen on tyttö.
Otsikon fraasi ei kuvaa omaa tytärtäni, vaan niillä sanoilla vanhempi kollega töissä aloitti palautteen tekemästäni pikku mokasta. Tuntui siltä, että korvat putosivat päästä. Loppu keskustelusta käytiinkin kollegan ja selkäni välillä.
Entinen pomoni kutsui minua ja työkaveriani tytöiksi päivittäin. Toisessa työpaikassa olin tyttö aina, kun joku vanhempi ja valitettavan usein miespuolinen kollega halusi antaa negatiivista palautetta. Jos toinen tekee virheen, pitäisi riittää, että kertoo asian suoraan ja asiallisesti. Miksi pitää erikseen osoittaa, että toinen on jollain tavalla vähemmän? Alleviivata nuoruutta. Yrittää osoittaa toinen kokemattomaksi pelkän ikänsä perusteella.
Sitähän tytöttely on. Tytöttelijä korostaa valta-asemaansa. Hakee lisäystä omaan auktoriteettiinsa tytöttelemällä. Pelkkä ikävä palaute ei ole riittävää. Pitää myös ojentaa ja osoittaa, että toinen on myös ihmisenä vähemmän. Ei ammattilainen tai edes aikuinen ihminen, vaan tyttö.
Nielin tytöttelyn vielä silloin, kun en ollut toisen ihmisen äiti. Ajattelin, että viisikymppisen miehen näkökulmasta olen nuori. Ei sitä tarvitsisi erikseen korostaa, mutta menkööt. Tuntui ikävämmältä, kun lapset tituleerasivat tädiksi. On kuitenkin aivan eri asia olla pienille lapsille täti kuin vertaisilleen tyttö.
Järjestyksessä toisessa oman alani työpaikassa minulla kuitenkin keitti vihdoin yli. Olin 19 – ihan oikeasti tyttö vielä – mutta en halunnut olla tyttö työpaikallani. Vaikka vasta opettelin, halusin, että minut otettaisiin vakavasti. Olin kirjoittanut sankaritarinan nuoresta miehestä, joka pelasti kaksi tuhopolttajan uhria. Kuvatekstiin oli lipsahtanut lyöntivirhe. Yksi ylimääräinen L-kirjain jäi kummittelemaan huomaamattani.
Tein lähtöä kotiin ja käväisin sitä ennen vilkaisemassa, mitä tekstilleni kuuluu. ”Hei tyttö!”, huusi päällikkö. Jähmetyin sekunniksi. Sen sekunnin ajan keräsin raivoa. En voinut uskoa, että kaveri kutsui minua tytöksi. ”Heipä hei, on mulla nimikin. Se lukee siinä jutun yllä, jos et huomannut”, vastasin. Mies kävi muutamassa sekunnissa läpi muodonmuutoksen ihmisestä retiisin kautta tomaatiksi. Tajusi kait itsekin millainen kardinaalimunaus lipsahti. Oli muuten hyvä pohja ottaa vastaan rakentavaa palautetta kirjoitusvirheestä, jonka olisi muutenkin voinut vain korjata…
Vaikka työpaikoilla on hierarkioita, ne perustuvat ammattitaitoon ja kokemukseen. Se ei tarkoita sitä, että vanhempi olisi auttamatta kokeneempi. Nykyisessä työpaikassani nuoret osaavat tuhottomasti enemmän kuin useimmat iäkkäämmät.
Jokainen janoaa palautetta työstään. Sekä kiitosta että kehitysideoita. Miltäköhän vanhemmista miehistä tuntuisi, jos nuori nainen aloittaisi palautekeskustelun: ”Hei pappa, eikös mennytkin aika persiilleen tuokin juttu. Selvisit kuitenkin ilman sydänkohtausta. Onneksi pääset kohta eläkkeelle.”
PS. Olen näemmä vahingossa poistanut nimiäispostaukseni. Tein sen vahingossa, joten kirjoitan sen kyllä uudestaan :)