Tyylitön mamma
Omistin ihan oikeat, kunnolliset talvisaappaat viimeksi lapsena. Sittemmin olen ostanut pelkkiä korollisia tai muuten vain siroja, hienoja ja tyylikkäitä saappaita. Muutto Lappiin vaatii minua palaamaan talvisaappaiden aikaan. Raskaus ja mammautuminen pakottavat tinkimään tyylistä.
Siitä ei ole kauaa, kun ystäväni kehui, etten näytä yhtään ”odotavalta”. Hän viittasi siihen, että olin pukeutunut korkoihin ja mekkoon.
Siitä on jo useampi kuukausi. Raskaus on saanut minut mammautumaan sen verran, että tein jotain, mitä en uskonut ikinä tekeväni. Ostin ihan oikeat talvisaappaat.
Valitseminen oli käsittämättömän vaikeaa. Talvisaappaat kun eivät ole ikinä ihan sieltä siroimmasta päästä. Sorelin Winter Carnivaleilla luulisi kuitenkin tarpovan läpi sitkeämmästäkin hangesta ja loskasta. Eivätkä ne nyt niin epämuodikkaan näköiset ole – eiväthän? Ainakin pysyn niillä pystyssä.
Seuraavaksi hankintalistallani on kunnollinen untuvatakki. Sellainen, joka pitää vilukisun lämpimänä, mutta jossa en näytä Michelin-ukkelilta. Saattaa olla, että saan tähänkin etsintään kulumaan ainakin kuukauden. Sillä välin minulla on onneksi järkyttävän epätrendikäs raskaustakkini, joka muistuttaa enemmän puolijoukkuetelttaa kuin naisen vaatetta.
En odota mitään niin kuin sitä, että saan heittää sen menemään. Lahjoituksena saatu takki on kokoa 42 ja minä ennen raskautta kokoa 36. Ihan nelikakkoseksi en ole vieläkään paisunut: ostin juuri alennusmyynneiltä paidan kokoa 38.
Vaatekoko ei tosin kerro totuutta siitä, miten kroppa on raskauden myötä muuttunut. Tämä paita nimittäin venyy ja paukkuu mahan (ja kaiken muun) mukana.
Raskaus vain pakottaa tinkimään tyylistä. On hyväksyttävä se, ettei pysty eikä jaksa näyttää samalta kuin ennen. Hollywood-todellisuudessa mammat kirmaavat koroissa vielä poksahduspisteessäkin, mutta Suomen talvessa pikkumekossa ja korkkareissa kekkaloimalla saisi alta aikayksikön pissatulehduksen ja murtuneen nilkan kaiken muun hauskan päällisiksi.
Oikeassa todellisuudessa sitä pukee päälle sitä, mikä sattuu mahtumaan, on tarpeeksi lämmintä tai mitkä jalassa ei liukastu. Useimpina aamuina meikiksi riittää ripsari ja huulirasva. Tukan antaa vain olla auki tai hätäisesti kietaistulla nutturalla. Enää ei jaksa käyttää varttia asuun sopivien korujen valitsemiseen. Kotiasuksi riittää ylisuuri villapaita ja löysät pyjamahousut, vaikka naapuri olisi tulossa kahville.
Masentavaa.
Uutena vuotena lueskelimme tyttöporukalla H&M:n kuvastoa. En ole ketjun suuri fani, mutta sydäntäni riipaisi tietoisuus siitä, ettei niistäkään vaatteista kannata hetkeen haaveilla.
On ehkä aavistuksen pinnallista surra raskaustyyliä, mutta olen vakaasti päättänyt, etten aio jämähtää nykyiseen tyylittömyyteeni. Vaikka minusta tulisi miten kotihiiri, minusta ei varmasti tule sen näköistä.
Päätöksen innoittamana lakkasin kynteni pitkästä aikaa kirkkaalla pinkillä ja käytin meikkaamiseen aamustani jopa 15 minuuttia. (Ruhtinaallinen ajanlisäys tosin syntyi siitä, ettei Hesari ilmestynyt tänään.)
Ajattelin tehdä niin lapsen syntymään asti. Ihan vain siksi, ettei minulla sen jälkeen enää ole todennäköisesti aikaa panostaa itseeni. Sanoin sen miehellenikin, jotta myös pysyisin lupauksessani. Hän ei kyllä varmasti huomaa, onko minulla meikkiä vai ei!
Ylisuurille villapaidoille, rumille kengille ja Michelin-takille en sen sijaan voi mitään ainakaan vielä seuraavaan 8 viikkoon. Synnytyksen jälkeen aion surutta heittätyä turhamaiseksi ja laittaa jokusen euron ihan vain itseeni :)