Hyvää keskiviikkoa!

Monesti sanotaan, että maanantait on aina pahimpia, mutta mielestäni ei ole inhottavampaa päivää kuin keskiviikko. Viikonloppu on niin lähellä, mutta samalla niin kaukana. Uupumus on vähänkuin iskenyt jo, niin pahasti kuin tässä työssä voi uupumus iskeä. Miksi siis kärsiä? Aivan kuten aamutkin tuntuvat kärsimykseltä. Miksi en ole aamuihminen? Kaikki muut tuntuvat olevan urheilu-ja aamuihmisiä, jopa ne ystävät joista olisin vähiten uskonut.

Järjetön suklaahimo iski eilen illalla pahimpaan aikaan, 10 minuuttia ennen lähikaupan sulkeutumista. Onneksi korjasin asian tekemällä ihan sitä suklaata varten juoksulenkin. Kyllä, kuulostan ehkä vähän hupsulta. Enkä välttämättä kuulostanut vaan näytin myös, koska sain yllättävän paljon katseita juostessani kauppaan ja kaupan paras suklaa käsissäni kohti kotia. Sen verran täytyy itseäni puolustaa, että lähikauppani on kuin keskiviikko. Niin kaukana, mutta niin lähellä, että sinne on pakko mennä. Tilannetta ei helpota ylipitkät rappuset. Itselleen ja muille selittely on minun vahvuuteni. Miksi en vain voi hyväksyä, että halusin suklaata ja kävin ostamassa?

Koska Olga on haastava nimi

2 viikon päästä pääsen Berliiniin! Siellä en syö suklaata, vaan suklaakakkuja ja leivoksia ja ja…. Kaunista ja nautittavaa keskiviikkoa! Ostakaa tekin suklaata.

-Olga