Onko meissä suomalaisissa ja saksalaisissa eroja? Tätä on tullut mietittyä jo jonkin aikaa, mutta erityisen paljon olen keskustellut siitä viime viikon aikana. Olemmeko me suomalaiset todella sitä juroa kansaa joka ei puhu eikä hymyile ennenkuin ollaan järjettömässä humalassa. Joskus vaikuttaa siltä, että asia nyt vain valitettavasti on näin. Tietenkään ei saisi lähteä yleistämään, mutta teenpä niin silti. Käsittelen tässä nimenomaan näitä muutamaa erittäin stereotyyppistä puolta ja tätä voisi laajentaa vaikka kuinka monelle tasolle.

Eräässä baarissa viettäessäni iltaa ystäväni kanssa, pieni porukka kysyi, että saisivatko he istua samaan pöytään. Jokin osa minussa sanoi, että haluaisin kyllä istua ihan rauhassa, mutta annoimme heille luvan istua. Paikka oli yhtä täynnä kuin pahin mahdollinen ruuhkabussi. Puhuin ystäväni kanssa suomea ja se herätti todella paljon mielenkiintoa, kuten aina. Päädyinkin juttelemaan miehelle joka on vieraillut Suomessa useasti ja tytölle joka oli käynyt Norjassa. Jaoimme ajatuksia suomalaisesta ja saksalaisesta kulttuurista, ruuasta ja erityisesti ihmisistä.

Minua tavallaan harmitti minkälaisen kuvan nämä kaksi olivat saaneet Suomesta tai pohjoismaissa asuvista ylipäätänsä. Mies kertoi, että baarissa kukaan tuntematon ei jutellut hänelle baarissa ennenkuin oli juotu hyvä tovi. Nainen taasen ei saanut istua bussissa tyhjälle paikalle, koska vieressä istui jo joku. Toki he sanoivat, että kyllä saksalaisetkin ovat sulkeutuneita ja istuisivat mielellään omissa oloissa. He luulivat olleensa niitä ”pahimpia”, mutta yllättyivät, että joku muu vieläkin sulkeutuneempi. (Ehkä meistä jokainen väittää olevansa ”se pahin” itse missäkin asiassa.) En väitä nyt, että olisin itse todella kultturelli ja supersosiaalinen ihminen. En todellakaan! Tilasin junalipunkin sanomalla ”Haluan istua ikkunapaikalla mahdollisimman yksin”.

Onko meillä sitten jotain yhteistä? Olemme molemmat eteenpäin pyrkiviä ja hyväntahtoisia. Sitä on vaikea kuvailla, mutta sen huomaa erityisesti opiskelussa ja työnteossa. Töitä tehdään kunnolla ja hyviä työpaikkoja arvostetaan. Kiinnostus luontoa kohtaan kasvaa kokoajan ja hyvä niin. Hieman omituista, että en keksi mitään muuta. Ollaan kuitenkin kaikki ihmisiä, niin en osaa varmaan miettiä jotain piirteitä erityisenä yhtenäisyytenä. Tai sitten olen vain negatiivinen ja en pidä suomalaisista.

Ei todellakaan asia ole niin. Olen ylpeä suomalainen ja salaa rakastan suomalaista juroutta, koska joskus on ihanaa olla vain yksin omassa rauhassa. Yhtä asiaa kuitenkin täällä Saksassa rakastan. Niitä jokapäivisiä kakku-ja kahvihetkiä, jolloin kukaan ei mieti paljon tulee syötyä kaloreita, koska se kakku kuuluu vain päivään. Tämä kahvihetki on kytköksissä niin ruokakulttuuriin, mutta on suuri osa saksalaisten omaa sosiaalistakulttuuria.

Minä lähden nyt juhlimaan Baden-Würtembergiä ja Stuttgartia. Täällä on nimittäin tämän ”läänin” syntymäpäivät ja tämä juhla järjestetään kerran 16. vuodessa täällä. Koko Stuttgart on keskustassa ja kohta olen minäkin. Crepesit ja kakkuset odottavat!

-Olga