Olen aina liikkunut paljon. Tanssiharrastuksen aloitin jo lapsena, ja teini-iässä kuvioihin tulivat ryhmäliikuntatunnit, saliharjoittelu, juokseminen ja jooga. Rakastan kokeilla kaikkea uutta.

Tanssiminen on lisännyt tietoisuutta omasta kehostani. Ehkä juuri sen vuoksi onkin helppoa kokeilla uusia juttuja, koska oma kroppa on tullut niin tutuksi että siihen on helppo luottaa. Eihän se tietenkään aina toimi niin kuin haluaisi ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan on välillä hukassa. Arjessa kehon pinnaa todella koetellaan. 

Liian usein (varsinkin me naiset) halveksumme omaa vartaloamme milloin mistäkin asioita. On selluliittiä, läskiä, turvotusta ja lihasjumeja. Peilin edessä puristellaan reisiä ja ihmetellään, minkä asteista tämä selluliitti täällä oikein on. Seuraavaksi kituutetaan itseämme vähäkalorisella ruokavaliolla, jumpataan ja pumpataan. Kierretään kaukaa kaikki valkoiset höttöhiilarit, ettei vaan tarvitsisi astua selluliitin kanssa seuraavalle tasolle. Sitten tulee romahdus, herkut maistuu ja liikunta jää, kun ulkonakin sataa räntää vaakatasossa. Inhoamme itseämme, ihmettelemme itsekuriamme (tai lähinnä sen puutetta) ja stressihormonit senkun lisääntyy. Jep, tällä konstilla se keho varmasti kiittää ja sinä kiität takaisin. Entistä kovemmalla raivolla. 

En voi väittää, etteikö naisena joskus itselläkin olisi samanlaisia ajatuksia. Varsinkin, kun kehon valtaa hormonit ja tuntuu ettei itsellä ole niihin mitään kontrollia. Kuitenkin vuosi vuodelta olen oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan kehoani entistä enemmän. Varsinkin nyt kun sisälläni kasvaa uusi elämä, arvostus on huipussaan. Tässä kohtaa mieheni varmaankin ajattelee, että mitähän sontaa se sinne blogiin kirjoittaa. Puhuu ihan puuta heinää. Viimeisen kahdeksin kuukauden aikana hän on kuullut viikoittain – jos ei välillä päivittäin –  suustani kuinka kolottaa, puristaa, ahdistaa ja turvottaa. Ja kuinka kaipaan sitä, että saan oman kehoni takaisin. Laitettakoon tämäkin osittain hormonien piikkiin. Otan kivut ja kolotukset kasvuna äitityeen, vaikkakin se varsinainen kasvun paikka on varmasti vielä edessäpäin.

Tässä kohtaa raskausviikkoja oli 27. Ilmeestä päätellen – ei niin kiitollinen hetki. 

Kyllä vain, tällä hetkellä on kolotusta, turvotusta ja lihasjumeja. Oma keho tuntuu välillä vieraalta ja ihmeelliseltä. Kamppailen sen kanssa päivittäin ja opin uutta. Silti lupaan kunnioittaa ja kiittää kehoani joka päivä vielä vähän enemmän. Tämän päivän postauksestani päätellen nautimme hyvien (raskaus)hormonien päivää, otetaan siitä siis ilo irti. Tällä kiitollisuuden flowlla lennätän itseni viikonlopun viettoon. Kivoja ja rentouttavia juttuja tiedossa!

Ihanaa viikonloppua kaikille! Hemmottele ja palvo kehoasi. Ja muista, olet kaunis. 

P.S. Luvassa postausta liittyen kehonhuoltoon. Foam roller ja hierontapallo testissä. Postailen aiheesta, kunhan pääsen ajan kanssa ensin itse perehtymään näihin mielenkiintoisiin uutukaisiin.