Elämänkumppani
Me tavattiin apulan lemmikkipalstalla. Sä klikkasit mua, mä kiinnostuin heti.
Sä olit jo maailmaa ja sängynpäätyjä kolunnut keski-ikäinen otus. Mä halusin antaa kodin ja rakkautta. Jo muutamien viestien ja kuvan vaihdon jälkeen sovimme tapaamisesta.
Sä tulit mun luo kaukaa. Kun saavuit, lähdit samantien juoksemaan ympäri olohuonetta huutaen riemusta! Ei mennyt tuntiakaan kun me jo kaulailtiin sohvalla telkkua katsellen. Sä jäit mun luo. Mä tiedän että tämä kestää!
Elämänkumppanini, kämpikseni ja ystäväni Tirri.
Seuraavassa (hyvän?!?) kämppikseni ominaisuuksia:
- osoittaa mieltä pissaamalla sängylle tai sohvalle kun olen liian kauan poissa kotoa (huom. baari-ilta eli noin 5-6 tuntia keskellä yötä on liian pitkä aika, tai kämppikseni on omaksunut liian omistavan aviomiehen luonteenpiirteitä)
- vahtii hyvin tarkkaan mitä laittaa kauniista kissan kirsun alla sijaitsevasta suustaan alas (tarkoittaen siis sitä että mitä enemmän pienen pieni purkki herkkua on maksanut, sitä nopeammin se katoaa lautaselta)
- pettämätön herätyskelloni (jollei kyljen ja mahan päällä edestakaisin steppaus saa eukon silmiä auki niin äärettömän karhea kieli otsassa varmistaa sen)
Mä olen kasvanut karvaisten kissaolentojen keskellä koko elämäni. Varhaislapsuuttani tuki Mister Karvinen (viralliselta nimeltään Victor). Karvisen siirryttyä ajasta kissojen taivaaseen, teini-ikäni kynnyksellä tilalle tulivat veljekset Pate ja Pete. Muutettuani pois kotoa en saanut kissaveljeksiä mukaani (vaikka laillinen huoltaja olen vieläkin), joten hankin jo pian itselleni uuden elämänkumppanin Neiti Tirristä.
Olen kiinalaiselta horoskoopilta kissa, sekä muutenkin melkoinen kissanaanen joten tunnen suurta sielunkumppanuutta näiden viiksikkäiden ystävieni kanssa. Kissathan eivät käsitä ihmisiä varsinaisesti omistajinaan. Jos he osaisivat puhua he käyttäisivät todennäköisesti mielummin sanaa lakeija tai hovimestari. Itsehän toivoisin mieheltä samaista luonteen ominaisuutta (tässäkö syy niiden katoavaisuuteen?!). Kissat kiintyy enemmin paikkaan ja aikaan kuin itse ihmiseen. Myös tämän seikan olen tunnistanut itsestäni. Lisäksi, muiden ihmisten ärsyttämisessä ja hellyyden kerjäämisessä, olen aikoinani voittanut lähes MM-mitalin.
Kaikilla kissoilla on (koiran omistajien mielipiteistä huolimatta) oma luonteensa ja persoonalliset tapansa. Tirri on kunnostautunut huutamaan suoraa kurkkua aina kun olen suihkussa, todennäköisesti siitä syystä että se ei joko pidä suihkun äänestä tai haluaa venyttää äänihuultensa rajoja joka kerta vähän vielä pidemmälle. Veljeksistä isompi Pate, pitää saunomisesta kanssani ylälauteilla mutta on hyvin tarkka löylyn määrästä, yksi kauhallinen on sopiva, puolitoista jo aivan liikaa. Veljensä pikku Pete on äärimmäisen fetissoitunut kenkiin, joihin hän parkkeeraakin tanssunsa eteisessä monia kertoja päivässä. Välillä hän tuntuu kuitenkin unohtavan että ne oli tassut jotka sinne piti sujauttaa eikä suinkaan pissaa. Pate on järjen juoksultaan sekä muutenkin liikunnalliselta nopeudeltaan hyvin hämäläinen. Pate usein keskittyy elämässä kaikkein olennaiseen, silmät kiinni mietiskelyyn. Voin jopa nähdä konkreettisen ajatuskuplan pään yläpuolella, jossa lukee Hmmm Snellmannin kalkkunaleikettä XOXO. Peten taas luulisi olevan kotoisin suuntautumisen ja kiinnostuksiensa puolesta tuolta meidän rakkaasta länsi naapuristamme.
Eläimillä on tutkitusti havaittu olevan mielenterveyteen positiivinen vaikutus. Itse voisinkin siis suositella kaikenmaailman pillerien sijaan isoja annoksia koiran ulkoilutuslenkkejä ja kissan silitystuokioita. Tiedättehän että nykyään voi ruveta koirakummiksi esimerkiksi jollekin vanhukselle joka ei itse jaksa viedä kumppaniaan lenkille riittävän usein! Jossain tapauksissa eläimen hankinta voi korvata puuttuvan lapsen tai muuten hoivata yksinäistä mieltä.
Mun kohdallani Tirrin saapuminen mun elämään oli juurikin positiivisesti mieleeni vaikuttava asia. Nyt joku oikeasti tarvitsi mua (no joo, tyhjentämään kakkalaatikkoa ja raahamaan kassikaupalla kotiin Gourmet Perle ruokaa) ja joka vei mun ajatukset tarvittavan usein muualle kuin oman ruokakaupin punnitsemiseen. Lisäksi se että nyt oli joku jota hemmotella, kuvata, silitellä ja jolle ostella turhaa krääsää kaapit väärälleen, Tirri tuo mun elämään aamuöisiä naurunpyrskähdyksiä, iltapäivän raivon tunteita, alkuillan helliä hetkiä ja matkajännityksen kyyneleitä. Siis kaikkea sitä mitä elämään kuuluu ja mitä mun on aika taas tuntea sisälläni.