”Everyone, no matter how little, has a right to be angry sometimes.”
“You have to be angry sometimes. Every little creep has a right to be angry.”
Voi kuinka pienestä voi raakileen aamu mennä pilalle. Mä en kestä aamusin mitään erikoista, uutta, vauhtia, puhetta, melua, ihmisiä, en oikeestaan yhtään mitään. Mä tarvitsen mun aamulehden, aamupalan ja hiljaisuuden, jotta päivä voi lähteä oikein käyntiin. Vaan tässä aamussa ei ollut mitään oikeaa.
Hyvä Mies ponnahti sängystä jo ennen Pientä tyttöä kuin aropupu ja laittoi Jaajo Linnonmaan raikaan kajareista niin että posket lässähti makkarin takaseinään ja ilmavirran ansiosta tukka nousi korkeuksiin, vaikka tuuletusikkunakin oli vielä visusti kiinni. Siinä samassa vitutuskone hurahti täysillä käyntiin ja aamu oli hetkessä pilalla. Taustatiedoksi siis, minä saan normaalisti herätä jo aiemmin ja nousta touhuamaan omiani ennen kuin Hyvä Mies herää. Hyvällä Miehellä on paremmat unenlahjat kuin minulla, eikä normaalisti pidä kukonlaulun aikaan heräämisestä. Vaan missä olivat ne taivaan lahjat tänää?!
Monethan olisivat onnesta soikeina yhteisistä aamuista. Kun saa yhdessä uittaa neljä käpälää samaan aamupuuroon ja aamukahviin, hankkia oksennustauti siirappisista aamukohteliaisuuksista kuten ”voi ku sä oot ihana ja kaunis jo heti aamusta” tai vaan tuijotella toisiansa silmiin typerä hymy naamalla vaikka päässä vielä liiku mitään.
Tämä kaikki on tosi ok kaikkina muina vuorokaudenaikoina paitsi aamulla. Mä haluan uittaa käpäläni yksin niihin aamuliejuihin, olla ihan hiljaa ilman mitään siirappi yllätyksiä ja tuijotella Hyvän Miehen silmien sijasta sitä Aamulehden Hyvä Elämä sivua.
No mikä siinä yhtä aikaa heräämisessä on sitten niin ylivoimaisen ärsyttävää?
- se kun joudun avaamaan vielä aamukäheän ja pahalta haisevan suuni ja kysymään keitänkö sulle kahvia kans?
- se kun joudun väistelemään sitä ruuhkaista aamun jääkaappiliikennettä ja tärvelemään oman pienen pakonomaisen rutiinin tehdä asiat juuri tietyssä järjestyksessä, puhumattakaan niistä wc:n vuoronumero karkeloista
- se kun saatan joutua keskeyttämään raamattuni (a.k.a aamulehden) lukemisen ja vastaamaan johonkin typeriin kysymyksiin juustohöylien tai veitsien hukkateistä tai kommentoimaan tuorejuuston loppumista
- tai ylipäätään vaan se kun pitää pärjätä sen ajatuksen kanssa että joku muukin on jo hereillä ja kuuloetäisyydellä sun touhuistasi, touhuamassa omiaan siinä viereisessä huoneessa
Valehtelematta, kun olin vihdoin saanut itseni vitutuksesta huolimatta ruokittua ja laitettua ihmisen näköiseksi, poljin jalkaa eteissä ylläolevan näköisenä ja papatin ripitystäni Hyvälle Miehelle siitä kuinka ärsyttävä, väärässä ja tyhmä hän on, ja kuinka nyt KOKO viikonloppu on pilalla. Ja koska tämä aamu alkoi nyt näin, en missään nimessä pystyisi osallistumaan hänen veljensä ylioppilasjuhliin seuraavana päivänä. Hyvin loogista ja itsestään selvä syy-seuraus suhde vai mitä?
Tässä herääkin kysymys, oliko aamu oikeesti muka niin huono vai jännittääkö Pientä Tyttöä nyt niin mahdottomasti tavata loputkin Hyvän Miehen suvusta huomisissa juhlissa?