Food Detective
Aiempien, ja jo melko kauan kestäneiden, masudilemmojen johdosta tilasin Food Detective ruoka-aineyliherkkyystestin. Aikaisemmat välttödieetti (maito, gluteeni, FODMAP) kokeilut eivät ole tuoneet suurempia tuloksia, joten päätin poissulkea ruoka-aineyliherkkyydet. No ainakin sillä varmuudella mitä tuollainen testi voi antaa.
Jollain tavalla olin toivonut että testi osoittaisi jonkun ruoka-aineen kohdalla hälyyttäviä tuloksia, jolloin voisin vaan yksinkertaisesti jättää sen ruoka-aineen pois ja tadaaaa, Ihmeparantua! Mutta toisin kävi. Tulokset olivat yllättäviä ja melko hämmentävät odotuksiin nähden. Testitulokset olivat hiukan pettymys, eikä tehnyt mua hullua hurskaammaksi, ruoka-aineiden osalta. Yksi tärkeä juttu kyllä selvisi, mutta siitä kohta lisää.
Tässä testitulokset:
Testin mukaan ”eniten” olen herkistynyt gluteenille, durumvehnälle, mantelille ja vehnälle. Näitä pitäisi siis vähentää. Hassua sinänsä kun en näistä ruoka-aineista syö muuta kun kohtuudella manteleita, joten mistäs sitä vähentäis. Muuta kun tietty siitä mantelinmussutuksesta. Isompi lista tuli ruoka-aineista joita pitäisi tarkkailla. Näitäkään ruoka-aineista säännöllisesti, eniten ehkä kananmunaa, cashewpähkinöitä ja lehmänmaitoa. Näitäkin melko pienessä määrin. Jotenka tarkkaillaan siis näitä sitten sillon tällön joskus harvoin kun niitä syön.
Tästä, Hyvää Miestä lainatakseni, viisastuneena voin todeta että ei ole yhtä selittävää tekijää masuongelmiini ja pääsyy ei ainakaan ole ruoka-aineet. Se saattaa olla pieni osatekijä tässä sopassa. Sopassa jonka luulen olevan nimeltään Psykosomaattinen oireilu. Kyllä, korvien välissä. Tämä koonti aiheesta valaisi mukavasti ajatuksiani.
Syömishäiriö, jatkuva stressi ja huoli omasta itsestä ja ulkonäöstä on tehnyt musta hermoraunion ja mun keho yrittää huutaa apua. Ne syyt jotka aikoinaan johti syömishäiriöön, lapsuudessa ja teini-iässä, kummittelee näköjään minussa vieläkin. Tietty mulla voi olla, ja melko suurella todennköisyydellä varmaan onkin, jotakin ruuansulatushäiriöitä syömishäiriön jäljiltä, mutta eikös kaikilla ihmisillä ole jonkinnäköistä mahan murinaa ja kurinaa, turvotusta ja sellasta. Mä vaan tiedostan ja huolehdin siitä muita enemmän. Ja mitä enemmän huolehdin, sitä enemmän niitä vaivoja tulee.
Kuinka mä tämän sitten parannan? Vähentämällä stressia ja jatkuvaa itsetarkkailua. Huolehtimista ja ajatusten tuhlausta sille mitä muut musta ajattelee. Mun mahasta, kropasta, hiuksista, rasvaprosentista, lihaksista tai siitä että niitä ei ole tai on. Liikunta on pääsääntöisesti vaan ja ainoastaan terveyttä edistävää. Ellei sitä tee liikaa tai väärin. Stressaantunut kroppa ei kaipaa lisästressiä ja lihaskuntoharjotteissa tekniikkaan pitää kiinnittää huomiota jotta ei riko kroppaansa ja tule väsymyksen ja turhautuneisuuden tunteita. Tämänkin osalta mulla on vielä parannettavaa, ja paljon.
Mun täytyy keksiä potilasohje itselleni tästä. Niin vai olisiko parempi vaan antaa mennä sen enempiä ajattelematta, että ei mene stressin puolelle se stressinparantaminenkin.