Höyhenen painoista rakkautta
Mä sairastuin syömishäiriöön sen seuraksena että suutuin maailmalle. Suutuin maailmalle siitä että en saanut tai pystynyt hallitsemaan elämääni oman mieleni mukaan. Pettymykset ja useat rikki menneet ihastukset ja rakastukset, sekä se että yritin rakentaa itseni kokonaiseksi jonkun toisen ihmisen kautta, johti siihen että otin todella hallintaan ne elämän elementit joihin vain ihminen itse voi vaikuttaa, syömiseen ja liikuntaan. Sairaus muutti luokseni noin pari vuotta sitten.
”Se toi tavaransa mun luo hiipien. Aluksi mä en edes kunnolla huomannut sen olemassaoloa. Ajattelin että se on väliaikainen vieras joka saa mut näyttämään hyvältä ulkoisesti ja tuntemaan turvallisuutta sisäisesti siihen asti että joku muu, toinen ihminen, tulee täyttämään tuon oikeanpuoleisen paikan mun sängystä. Olihan se kuitenkin hyvin uskollinen ja luotettava toveri. Kaiken muun hyvän lisäksi alkuhuumassa se oli täysin mun vallassani. Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi saada uusia vaativia luonteenpiirteitä. Loppujen lopuksi siitä tuli hyvin omistushaluinen ja raaka, mutta enhän mä sillon enää sitä osannut heittää pihalle kamoineen. Se ei päästänyt mua enää mihinkään, vaan potki ylös lenkille ja salille kerta toisensa jälkeen. Se sulki multa jääkaapin ovenkin moneen otteeseen, ja laittoi munalukon päälle. Siitä tuli tyranni ja mä olin täydellisesti sen tossun alla.”
Mä muistan sen tunteen ja kevyen olotilan kun on ihastunut, saati sitten rakastunut. Silloin mun mieltäni ei painanut murheet syyllisyydestä kun ei jaksanutkaan juosta lenkin päätteeksi vielä sitä extra mailia tai ne 300 grammaa vaa’an näytöllä mitä siellä ei vielä näkynyt päivän ensimmäisen punnituksen aikana. Rakastuneen olo on kevyt kuin höyhen, joka leijailee tuulen mukana toteuttaen elämäntehtäväänsä eli etsien sitä seuraavaa hetkeä seuraavalle halaukselle tai uudelle suukolle.
Kun rakkaus vietiin pois ja mä en löytänyt nopeasti uutta tuulta tilalle pitämään mua ilmassa, mun olo meni pahasti ylipainon puolelle. Henkinen paino oli jo riskirajoilla. Ratkaisuna tähän päätin kurittaa painon pois rääkkäämällä pientä ruumistani. Vaan paino et lähtenytkään pois, se vaan muutti muotoaan. Vaaleanpunaisesta läskistä mustansinertäväksi.
On helpottavaa tietää että tämän maapallon päällä on yksi ihminen, joka tietää mitä pääni sisällä kannan ja kuinka se toimii. Se on kuitenkin samalla äärimmäisen pelottavaa ja äärettömän surullista, sillä se ihminen ei ole enää minun. Kauan, asuessani tuolloin vielä pelottavan kämppikseni kanssa kahden, uskoin että toista saman kaltaista olentoa ei ole olemassa. Nyt en tiedä uskonko siihen vieläkään, mutta ainakin haluan uskoa, sillä haluan tuntea itseni jälleen höyhenen kevyeksi rakkaudesta, rakkaudesta elämään, itseeni ja siihen toiseen joka kasvaa kylkiluuhuni kiinni.
Kuinka paljon painaakaan rakastunut ihminen?
Lopuksi kaikille rakkaudesta riutuville aliravituille ravintoneuvontaa. Kehotan lämpimästi kokeilemaan seuraavaa, siinä on vallattoman hyvät ravintoarvot <3
