Ilon hetkiä

Mitä pienempi asia, sitä suurempi ilo? Siltä musta ainakin tuntuu, kun olen nyt etsinyt ja löytänyt iloja elämääni. Mitä pienempi asia sitä suurempi erävoitto pelosta, esim. syödä taas normaalien ihmisten, rasvaa sisältävää, ruokaa. Olen siis löytänyt long gone olleen ystäväni rasvan. 

Vihdoin taas ilon ruokailuun ja ajoittaiseen herkutteluunkin löytäneenä, seuraavassa kaksi Herkkuhetkeä.

Ruisleipä appelsiinituorejuustolla ja mandariinipaloilla.

 

Kunnon läskikermainen raparperi-mansikkarahka. 

Eräs tuttuni kysyi minulta taannoin koska viimeksi olit ilahtunut? Mietittyäni hetken, mietin toisen hetken. Ja kolmannen hetken, kunnes kuudennessa hetkessä huomasin että mä en osannut sanoa, mä en siis muistanut. Siitä oli siis liian kauan.

Mutta nyt mä olen ilahtunut. Sillä!  Mä olen löytänyt uuden harrastuksen, päiväkirjabloggaamisen, varannut matkan paratiisiin ja saanut kylpyhuoneremontin vihdoin valmiiksi (tosin minä itsehän en ole laittanut tikkua ristiin sen osalta, sen enempää kuin painanut verkkopankissa ”uusi maksu” nappia aina uuden erälaskun kilahdettua sähköpostiini). 

Kesänlapsena mua ilahduttaa myös suunnattomasti varhaiset kesäaamut. Ihaillessa alla olevaa kuvaa meidän mökin rannasta, ei voi siis tässä kohtaa lukea huonoksi puoleksi sitä että nousee jo kukonlaulun aikaan (vieläkin) muiden eläkeläissielujen kanssa. 

Etsiessä iloja elämään tai elämästä, olen huomannut että ne ei tarvitse olla kooltaan tai arvoltaan suuria tai erityisiä. Niissä ei tarvitse ylittää rajoja tai saavuttaa suuria. Suurimman ilon tuottaa se että on osannut ja malttanut nauttia siitä pienestä ilosta mikä juuri siinä hetkessä on ajankohtaista.