Kaksosjakoisuutta
Mä olen aina halunnut selittää elämän kulkua jollain tavalla. Horoskoopit, kohtalo ja kristinusko on ollut mun elämässä tapoja yrittää selittää itselleni ja muille elämää ja sen tapahtumia.
Mä uskon että on olemassa ihmistyyppejä, eli tähtimerkit joilla on tietyt piirteet, jotka ilmenevät enemmän tietyn tähtimerkin edustajilla. Olen aina pitänyt itseäni tyypillisenä kaksosena. Kaksosta voi kuvata esimerkiksi näin:
- Villi ja vapaa Kaksonen ei koskaan kuulemma kasva kokonaan aikuiseksi (mä oon kuullut tän jossain aiemmin…??)
- Kaksosessa ihmisen kaksijakoisuus näkyy selvimmin (siksi kai merkin nimi kaksonen onkin??)
- Kaksosen elämästä suuri osa tapahtuu hänen oman päänsä sisällä (paras itku oma itku, paras nauru oma nauru)
- Parhaan liiton Kaksonen solmii itsetunnoltaan vahvan Oinaan tai Leijonan kanssa (havaittu olevan totta)
Kaikki edellämainitut seikat osuvat ja uppoavat siis ainakin omalle kohdalleni täydellisesti. Viimeisimpään seikkaan voin lisätä sen että esimerkiksi paras ystäväni on ja edellisen elämäni suurin rakastukseni oli oinaita. Kauhee, mähän kirjoitin kun se olisi jo jotenkin kuollut.
Mä otin muutama vuosi sitten merkiksi ja muistutukseksi itselleni ja muillekin, tatuoinnin ilmentämään mun kahtiajakoisuutta. Sen lisäksi että se tosiaan ilmentää mun tähtimerkkiä, on muutama muukin merkitys. Mä uskon että ihminen ei voi elää täydellisesti ilman toista puoliskoa. Kaikille on se magneetin toinen puoli, on vain eri asia elääkö ihminen koskaan sen kanssa elämänsä loppuun saakka vai kulkeeko elämäntiet sattuneista syistä vierekkäin mutta eri poluilla. Anyway, sellanen on olemassa. Lisäksi mä olen aina halunnut saada kaksoset, jos sitä joskus jossain elämänvaiheessa ryhtyy jakautumaan moneksi. Mä olen myös antanut lupauksen, että kun oikea aika tulee, saa mun kylkiluuhun kasvava värittää tatuoinnin tyhjän puolen valitsemallaan värillään, jotta minä ja kaikki muut tietää että mä olen nyt Complete.
Mä kasvoin kristillisten arvojen kodissa, jossa uskonto on ollut aina mukana enemmän tai vähemmän (teoriassa enemmän, käytännössä vähemmän). Vaikeina aikoina kun mä olen riutunut vihasta ja katkeruudesta, tai itkenyt elämän yksinäisyyttä ja tarkoituksettomuutta, rakas äitini on neuvonut mua jättämään elämäni yksinkertaisesti Yläkerran Herran käsiin. Mun pakonomainen halu ja tarve hallita omaa elämääni ei kuulemma ole mun päätettävissä. Ok, ehkä mä nyt oon valmis jättämään mun elämäni jonkun toisen käsiin, oli se sitten Kohtalo tai Yläkerran Herra.
Mun on ollut aina kauhean hankala olla keskitien kulkija. Mä joko painelen ihan suossa tai sit poseeraan kultaa kimaltavana punaisella matolla. Mä joko juoksen helvetin kovaa tai en juokse ollenkaan. Mä oon mielummin joko helvetin laiha tai en sit ollenkaan. Mä joko en syön karkkia ollenkaan tai syön koko karkkikaupan (mainittakoon että mä aina kuitenkin päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon sattuneista syistä). Mun kans ei voi seurustella vaan vähän, me joko ollaan menossa joskus naimisiin tai ei ollenkaan.
Mun luonteen mustavalkoisuus kai osaksi johti siihen että mä sit myös yritin ensin poistaa pahaa oloa rilluttelemalla ja rälläämällä täysillä, ja kun se ei auttanut, päädyin eristäytymään elämästä kokonaan omaan pieneen maailmaani.
Nyt mä olen pikku hiljaa opetellut, ja ruvennut jo hallitsemaan jotenkin, kykyä tehdä asioita kohtuudella. Mä voin tehdä KÄVELYlenkkejä, sen sijaan että juoksisin ne. Mä voin TAPAILLA miestä vaikka en sitä (heti vielä) rakastaiskaan ja mä voin elää sen elämän epävarmuuden kanssa ilman että mun täytyy tehdä siitä jonkinlaista draamasirkusta. Mun piti kuulla se ulkopuolelta ennen kun mä oivalsin sen, mä en voi muuttaa mun elämääni (tietyn rajan jälkeen, sillä muutoksethan on kuitenkin mahdollisia!) vaan voin muuttaa mun suhtautumista asioihin joita mun elämässä on ja mitä tulee vielä eteen.
Mä olen siis nyt onnellinen siitä että mä olen joskus ollut rakastunut ja tiedän miltä se tuntuu. Mä olen myöskin hyvilläni siitä että mulla ei ole vielä parisuhdetta, sillä tämän pienen ihmisenraakileen kanssa se tuskin onnistuisi vielä ilman ongelmia. Lisäksi mä olen nyt tyytyväinen siihen että mä en voi hallita elämääni vaan voin joka päivä jännityksellä odottaa mitä se tipauttaa kaupan hyllyltä mun koriin tällä viikolla!
Tänään kehotan kaikkia kokeilemaan tekemään kaikkea kohtuudella, eli siis vain vähän tai sitten vain hiukan liikaa! Tee tänään töissä töitä vain vähän, osta karkkia tänää hiukan enemmän, laita herätyskello soittamaan huomenna viisi minuuttia aiemmin tai myöhemmin. Mä taidan kokeilla ainakin ensiksi mainittua, tosin ei kerrota siitä Pomolle!
