Kehossa vai mielessä?
Voi kuinka rauhallisen mielen sainkaan aamuuni luettuani Oisko Tulta? -palstan jutun ”Aikamoinen paketti”.
Minä olen pohdiskellut tätä kehon olemassa oloa ja sen käyttötarkoituksia muutenkin lähiaikoina erityisen paljon. Korvani höristyivät tänään aamulla erityisen isoksi, kun kukon laulun aikaan maikkarilta pyörähti ruutuun uuuuh niin iki-ihanan Mikko Von Hertzenin haastattelu omaa kehoa ja mieltä koskien. Siinä ihaillessa Mikon ulkoista habitusta uhkasi mennä kaikki miehen suusta tuleva viisaus ohi! Noh, mutta ei sentään kaikki!
Omien aivojen aikaansaamista pohdintojen tuloksiksi olen saanut roiskittua elämän mindmap taululleni jotakin seuraavaa.
Keho on siis vain väline ja asunto missä mieli asuu. Kehon pitäisi siis olla mahdollisimman mukava ja hyödyllinen kaikkia niitä asioita varten mitä ihmisen mieli ajattelee ja haluaa toteuttaa. Eihän siitä toki haittaa ole jos tämä kyseinen asunto on kauniisti sisustettu niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Siitä ei kuitenkaan ole hyötyä liian rasittuneena ja sitä ei pysty myöskään useimmissa tapauksissa pakottaa mihinkään. Tai vaikka pystyisi, useimmiten ei kuitenkaan saisi, tai kannattaisi. Ja tässä kohtaa ateriaa voin nostaa ruokapöydälle siis kaikki burnoutit, syömishäiriöt, ylirasitustilat, masennuksen ja ihan perus väsymyksenkin.
Mielen on siis kuunneltava kehoa ja ymmärtää sitä. Mutta kuitenkin myös toisinpäin. Jos mieli kaipaisi rauhoittuakseen kunnon salirääkin mutta keholla ei vain sillä hetkellä ole valmiuksia ja voimia siihen, on joskus parempi jättää rääkit väliin, sillä uhka on että loppujen lopuksi sekä keho että mieli ovat niin väsyneitä että hyötysuhde menee miinuksen puolelle. Samanlailla joskus sinne lenkille on lähdettävä vaikka mieli vaeltaisi rauhattomana jossain aivan muualla kuin Pyynikin maastoissa, sillä liikunta todella auttaa rauhoittamaan mieltä ja kuinkas usein olette kuulleet tutun virren että lenkillä ratkee ongelmat!
Kumpaakos sitä useimmiten kuitenkin tulee kuunneltua, kehoa vai mieltä? Kulkeeko sinun kehosi ja mielesi käsi kädessä ja kumpi on askeleen edempänä ikään kuin näyttäen tietä?
Minun kehoni kulki kauan aivan toisella puolella valtatietä mieleni kanssa. Mieleni juoksi jo kaukana edellä huutaen ilkeyksiä keholleni. Mutta johan on nyt mieleni saatu jonkinlaiseen aisaan ja opetettu taas käyttäytymään ihmisiksi.
Nyt huomaan siis kuinka pieni merkitys oikeasti sillä on, onko ihmisellä hyvin erottuvat vatsapalat, niin paksu tukka että jopa hiuslisäkkeiden tukkumyyjä tulee kateelliseksi tai mahdollisimman alhainen rasvaprosentti JOS se ei hyödytä kehossa asuvaa mieltä oikealla tavalla? Tilannehan on eri jos se hyödyttää ja tekee mielen oikeasti ja vilpittömästi autuaaksi, aamen. Ja syömishäiriöisen tai pakonomaisen liikunnantarpeen kanssa painijan mielihän on kaukana vilpittömästä.
Mielen pitäisi liikuttaa kehoa sillä tavalla että siitä hyötyy koko keho kokonaisuudessaan, koko elämän käsittävästä näkökulmasta.
Olisiko lisäksi niin että ihminen on vain väline jota joku suurempi käsi liikuttaa ja käyttää pensselinä maalatessaan suurempaa kuvaa. Mä haluan uskoa niin ja kuulua siihen kuvaan.