Kiitos siitä.
Tulipa varhain eräs aamu vastaani haaste. Hyvinkin odotettu, mutta hankala ja kaikille niille jotka onnekkaasti omaavat normaalin suhtautumisen omaan kehoonsa, hyvin naurettava.
Vaaka näytti aamulla korkeimman lukeman tähän mennessä. Mullahan toipuminen syömishäiriöstä painonnousun suhteen on ollut hyvin maltillista. Olen antanut painon nousta tosi hitaasti ja se on pysähtynyt aina tiettyyn pisteeseen joksikin aikaa ennen uuden kierroksen alkua. Mä olen tarvinnut aikaa fiilistellä ja tutkailla hitaasti muuttuvaa itseäni. Viime aikojen uusien lukkojen avautumisten johdosta, mä olen osannut odottaa uuden kierroksen lähtöstarttia, mutta ei se siltikään valmistanut pientä, hölmöä ja herkkää mieltä käsittelemään asiaa loppuun saakka.
Vaikka elopainoni on kaikkien terveyssuositusten mukaan edelleen alipainon puolella, on paino noussut. Piste. Kun ihminen on tottunut kehoonsa tietyn kokoisena ja näköisenä, ja on kyseessä ihminen joka tarkkailee kehoaan jatkuvasti, huomaa ne pienimmätkin muutokset heti. Mullahan tuli ensimmäisenä sellainen olo kuin olisin muka juuri kuullut lääkärin suusta olevani hurjasti ylipainoinen. Voitte kuvitella kuinka kierossa niiden lasien sangat ja linssit olivat joilla sinä aamuna katselin pelistä itseäni. Ei ollut todellakaan vaaleanpunaiset eikä edes ruusuilla dekoreeratut!
Kuinka voi niin merkitykseltään mitättömät asiat olla niin pelottavia ja ahdistavia?
Mä uskalsin, juurikaan miettimättä, ottaa ison asuntolainan, siitäkin tosiasiasta huolimatta että mulla ei ole vakiduunia (ja sopparia jäljellä enää 2 kk !). Mä kävelen ja pyöräilen joka päivä päin punaisia vähintään 10 kertaa, koska mä oon sitä mieltä että kyllä mä vielä ehdin. Mä poltan joskus yhden illan aikana askin tupakkaa vaan koska joskus tuntuu siltä, vaikka syöpään kuolee nykyään varmaan joka toinen. Mutta niinkin järjettömän pieni asia kuin painonnousu, edes normaalinpainon rajan yli, saa mut ahdistuneeksi ja pelon valtaan, vieläkin.
Haaste kuitenkin otettiin vastaan ja taisin jopa voittaa sen. En lopettanut (normaalisti) syömistä tai lähtenyt samantien rasvanpolttolenkille kun lukemat pyörähtivät syömishäiriöisten sellinvartijan silmiin, siis vaa’an näytölle. Alkupaniikin jälkeen pakotin itseni ottamaan asian järjellä vastaan (sekä käytin hyvinkin nopeasti kilauta kaverille -kortin vahvistaakseni sitä) ja muistutin itseäni siitä kuinka monta ihmistä tähän maailmaan mahtuu, jotka samaan aikaan joutuu keräilemään sydäntään lattialta, täyttämään konkurssipapereita tai kiskomaan särjensilmillä vihkisormustaan turvonneesta nimettömästään pois.
Pääsin siis yli asiasta. Ainakin 95 %: sti. Loppu hoituukin ajatukseen totuttautumisella. Vaikka hetkittäin tarvitsen vieläkin itseäni vakuuttelemaan toiselle Tytön puoliskolle että painonnousu on vaan hyvä ja terveellinen juttu. Ja hei onhan mulla nyt jo taas paljon isommat tissit ja vähemmän kylmä kokoajan! :DD
Kiitos siis itselleni että olen todella nyt antanut itselleni mahdollisuuden voittaa pakkomielteiset möröt ja tuulettaa voiton kunniaksi. Kiitos myös Tytön ystäville ja läheisille joilta ei ole kauniita sanoja puuttunut. Yllättäen kauneimman kannustuksen ja kiitoksen olen kuitenkin saanut lähes tuntemattomilta.
Ote viestistä joka aikoinaan huonona päivänä tupsahti Facebookin inboxiini ilahduttamaan sairasta mieltäni. Voi vain ihmetellä kuinka kaunissanaista miestä tämä Suomi saakaan kantaa korissaan.
..”En toki sano, ettet olisi seksikäs, sillä olet. Todella seksikäs. Mutta se on niin paljon enemmän, kuin pelkkä sun vartalosi. Itse toivoisin, että olisit vielä 5-10 kiloa painavampi, mutta se onkin vaan mun preferenssi. Mut sun kauneutes ei ole siitä kiinni. Sinussa kaunista on se, että sun silmissäs on piilossa miljardi salaisuutta, sun hymyssäs on sata kepposta ja kasvoissasi enemmän seikkailua, kuin Indiana Jonesin päiväkirjoissa. Sä olet älykäs ja taitava. Sä olet upea nainen, eikä se katoa, vaikka jonakin päivänä me molemmat oltais vanhoja. Sellaista kauneutta sussa on – arvosta sitä”
Jotta kiitos saa syyn, seuraavassa Life as it was ja Life as it is now. Näitä salaman kaappamia otoksia katselemalla mä saan lisää kannustusta voittamaan vastaisuudessakin entisen ilkeän kämppäkaverini takaisinpaluu yritykset. Kesällä 2011 ja kesällä 2012. Havaittavissa jo huomattavasti enkelinkosketusta.
Se saa olla nyt lopullisesti ohi.
