Lähi-etäparisuhde ajatuksia aamiaispöydässä
Mulla on hyvin hyvin paha tapa vertailla itseäni ja omaa elämääni muihin. Se ei aina välttämättä ole huono asia, mutta lähtökohtaisesti olisi parempi elää omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee ja olla välittämättä normeista ja yhteiskunnan yleisistä tavoista tai mielipiteistä. Toki lakia on hyvä noudattaa vaikka autoa olisikin kivempi ajaa siellä nurmikolla. Tai pitää lounastunti aamu seitsemältä tai juuri ennen töistä lähtöä.
No, you know what I mean.
Olen tässä vaivihkaa herännyt huomioon että elän tällä hetkellä lähi-etäparisuhteessa. Me asutaan Hyvän miehen kanssa alle 5 km päässä toisistamme mutta näemme viikolla melko harvakseen. Ja viikonloput meneekin molemmilla osin omissa puuhissa ja sitten tietty yhdessä ollessa. Syynä tähän on eri päivärytmit. Ja eri päivärytmeihin syynä on Hyvän miehen tän hetkinen työ ja sen työajat. Hyvä mies on töissä alkaen klo 15 myöhään iltaan, juuri kun minä vietän vapaa-aikaani. Ja Hyvä mieshän viettää vapaa-aikaansa juuri silloin kun minä olen töissä eli aamuvarhaisesta juuri siihen iltapäivä kolmeen. Me ei käydä kaupassa yhdessä, ei harrasteta yhdessä, syödä yhdessä tai katsota juuri tv:täkään yhdessä, ainakaan arkena.
Tästä herääkin kysymys ja kauhu kuva siitä että mitäs Jiitä tällaisessa parisuhteessa sitten on? No tietty pääpointti ja perusajatus piilee siinä toisen rakastamisessa mutta kaikki tietää että eroon kasvamisen ja liian suurten erimielisyyksien mahdollisuus tuhota ko. parisuhde kasvaa suuresti ajan kuluessa. Toisaalta se voi olla myös kantava voima. Me ollaan molemmat itsenäisiä ja viihdytään hyvin yksinkin joten mihinkään viiltävään ikävään ei kumpikaan kuole ja kyllästymisen mahdollisuus pienenee.
Mutta Mitäs jos mä totunkin liikaa taas olemaan yksin ja alan taas veteleen reviirirajoja. Kyllästyn miellyttämään ja näen helpommaksi ja mukavammaksi vaihtoehdoksi vaan aina jäädä kotiin ja touhuamaan omiani. Niin en kuitenkaan haluaisi käyvän, sillä jos en vietä arkeani tulevaisuudessa Hyvän miehen kanssa yhdessä niin en sitten kenenkään.
Luin juuri ohimennen otsikon Anna-Leena Härkösestä joka oli sivaltanut seuraavanlaisen kommentin (tai jotain tähän tyyliin): ”En halua asua miehen kanssa saman katon alla enää”. Ja kyseinen nainenhan on avioliitossa miehen kanssa. Heillä toimii eri asunnot, eri talous ja itsenäinen arki. Miksi ei muillakin. Tämähän ei ole naisen ja miehen ideaali yhdessäolo muoto tai yhteiskunnan yleinen mielipide asiasta mutta tässä päästääkin siihen aluksi mainitsemaani oman tien kulkemiseen.
Mutta en tiedä haluanko ihan noinkaan itsenäistä elämää. Mihinkäs ne mahdolliset lapset aikanaan tuupataan? Kolmanteen asuntoon jotta varmasti vanhemmat saa tarpeeksi itsenäistä aikaa?
No voi olla että ajatus karkasi ja meni ylireagoinnin puolelle mutta ainahan sitä pitää ajatella kauas kantoisesti tärkeiden asioiden kohdalla ja punnita mahdollisuudet. .
Aamiainen pyhässä omassa rauhassa maistuu parhaimmalta. Se on testattu ja parhaaksi havaittu. Toisaalta oma rauha muuttuu helposti pyhään yksinäisyyteen ja toisen kaipuusta tulee raastavaa. Sekin on testattu ja todeksi havaittu.
Yritettäisiinkö siis löytää taas takaisin kultaiselle keskitielle ja lakataan ajattelemasta paniikkiajatuksia.
Valkosuklaa proteiinivanukasta banaanimössöllä ja vadelmilla.