Maaginen painoraja
”Mä oon lihonut. Mä en oo vielä koskaan painanut sentään 68 kiloo!” totesi rakas äitini eräs kerta.
Mä lueskelen paljon blogeja. Fitfashionissa on monta veikeää blogistia jonka arkea ja juhlaa seuraan lähes päivittäin. Törmäsin hetki sitten ikäiseni nuoren naisen mietteisiin siitä kun hän oli ylittänyt hiljattain maagisen painorajansa. Hän ei ikinä kuvitellut painavansa 60 kiloa ja pohdiskeli nyt ääneen mitä mieltä hänen pitäisi olla asiasta, itkeä vai nauraa vai olla kokonaan välittämättä. Neiti on minun pituiseni eli noin 160 cm, urheilullisen ja sutjakan näköinen mimmi. Kuvia katsomalla en arvioisi hänen painavan läheskään 60 kiloa, mutta se tässä ei nyt olekaan olennaista.
Olennaista on se mihin lopputulokseen hän tuli. Ja se taisi olla jotain naurun ja välittämättä olemisen sekoitus. Hyvä niin.
Ja syistä että:
- Kropan kunto ja ulkonäkö ei ole verrannollinen vaa’an lukemiin.
Seurustelin aikoinaan palomiehen kanssa jonka bmi näytti pituuteen nähden ylipainoa mutta oli kaukana todellisuudesta. Kaverilla loisti vatsapalat, habat, herneet sun muut lihat joten tässä on todettava vain lyhyesti että lihas painaa enemmän kuin läski. Ja jos sitä sattuu olemaan vielä erityisen paljon ja olet melko lyhyt eipä ihme jos bmi heilahtaa ylipainon puolelle. Toisaalta ihminen joka on ihannepainossaan voi olla elintavoiltaa hyvinkin hunningolla ja rapakunnossa.
Jos treenaa pitää syödä, ja jos syö paino nousee. Aamen.
- Hyvä olo ei ole verrannollinen vaa’an lukemaan
Ihmiset viihtyvät eri painoisina ja eri prioriteettien mukaan eletyn elämän mukaan. Toisille tärkeää on ruoka viini ja seurustelu, toisille rahka, lenkki ja kevyt olo. Huom. en nyt tarkoita että ensiksi mainittu ei voisi omata kevyttä oloa tai kaunista ja hoikkaa ulkomuotoa mutta pointtina se että kukin päättää itse millaisessa kropassa on vuokralla.
Ei siis pitäisi katsoa vaakaan nähdäkseen voiko olla tyytyväinen itseensä.
Mä muistan pienenä tyttönä ystäväni selitelleen pulskuuttaan sillä että hänellä on isot luut. Tätä huvittavaa selitystä on sen jälkeen käyttänyt ja tulee varmaan vielä käyttämään moni aikuinenkin. Mutta ei mene tämä kuitenkaan ihan kirkkaasti ”läskit selittelee ja lahjattomat treenaa” osastoon. Hyvällä miehellä on esimerkiksi poikkeuksellisen isot reisilihakset ja koska hän on kuitenkin tavanomaisen pituinen, tuo jalat ”ylimääräistä” painoa mittariin. Tosin mittariin lisäpainoa tuo myös ahkerasti treenattu kaljamaha joten ihan puhtaasti reisilihaksiaan hän ei voi syyttää vaa’an lukemasta.Pointtina se joillakin on iso pää, joillakin isot kädet, ja toisilla kai sitten ne painavat luut.
Mutta palatakseni maagisiin painorajoihin. Mulla ei nuorempana koskaan ollut mitään rajoja tai tavoitteita painaa tietyn verran, mutta syömissähläyksen aikoihin, tarkkailin painoani senkin edestä. Ajattelin että vaa’an lukema on suoraan verrannollinen lupaani olla onnellinen ja tyytyväinen itseeni. Näinhän asia ei kuitenkaan ollut. Tyytymättömyys kasvoi painon huvetessa. Toipuessa maagiseksi rajaksi muodostui 50 kg jota odotin niin pelon kuin innostuksen sekaisin tuntein. Innostunein kahdesta syystä: eräs lääkäri joskus sanoin että aikuinen nainen ei saa painaa alle 50 kg (jee aikuinen nainen mä taas oon) ja toiseksi nyt saan mennä luovuttamaan taas verta!
No raja on nyt jo ylitetty, eli uutta rajaa vaan piirtämään. Piirrettäiskö sellanen pehmeä vatsakumpu kuin muumeilla on?
Ja jo ihan ennakkotietona, suunnittelen selitteleväni sitä tulevaa kumpua, selän ja navan välissä, isoilla vatsalihaksilla.
