Meidän rakkaat tavarat
Tiedättehän ne asiat joilla on korvaamaton tunnearvo. Ne tavarat jotka pelastaisit ensimmäisenä tulipalosta. Ne joita et heitä roskiin vaikka ne olisivat kuluneet aivan loppuun, muuttuneet äärettömän rumiksi ja joiden ainoa konkreettinen tarkoitus on enää täyttää tilaa kaapeissa tai laatikoissasi.
Minä sain äskettäin uuden neulepaidan. Me ystäväni kanssa päätettiin vaihtaa melkein samanlaiset neulepaidat päikseen koko pulman takia. Minä olin ostanut liian ison paidan ja ystäväni oli juuri laittamassa kirppiskamoihin liian pienen. Neulepaita sai uuden iloisen omistajan mutta myös toisen tärkeän lisäarvon itselleen.
Paita itsessäänhän ei ole kovin arvokas tai erikoinen. Oikeastaan juuri sieltä tavallisimmasta ja tylsimmästä päästä, mutta sen tärkeimpiä elementtejä sen käyttökelpoisuuden lisäksi on se että nyt joka kerta kun laitan paidan päälle, pesuun tai kaappiin, tuo se mieleeni sen keneltä olen sen saanut.
Huomaan omistavani paljon tunnearvolla ladattua tavaraa. Niistä uusimpia on syntymäpäivälahjaksi saatu kallis merkkilaukku Hyvältä Mieheltä. Rahallisen arvon sijasta laukun merkityksellisempi tarkoitus on muistuttaa siitä keneltä, missä ja milloin olen saanut sen. Minulla on pöytälaatikossa, siellä jossain korujen valtameressä, fammun vanha punaisilla kivillä koristeltu kultainen sormus. Sormus on jäänyt käyttämättömäksi vanhanaikaisen ulkonäön takia mutta aikoinaan minulle oli kovin tärkeää saada omistaa se ihan vaan siksi että se on ainoita asioita joita minulla hänestä on. Sormuksesta tekee vielä entistä tärkeämmän se fakta että en koskaan saanut tavata fammuani livenä, vain kuvista ja videosta sekä toisten muistoista.
Asun tällä hetkellä asunnossa jonka aikoinaan ostin äitini isä. Siihen pian isovanhempieni erottua muutti äitini äiti. Kun äidin isäni kuoli, jätti hän sen perinnökseen veljelleni. Äidin äitini asui asunnossa kuolemaansa saakka, jonka jälkeen veljeni muutti siihen ja asui monta vuotta. Ostin asunnon veljeltäni vuosi sitten kesällä, ensin oltuani vuokralla siinä puolisen vuotta. Tämä asunto on minulle, mutta erityisen tärkeä äidilleni. Asunnon muistot ja tarinat pitävät edesmenneitä lähempänä, kun konkreettisesti et pääse enää heitä lähelle.
Olen huomannut että viime aikoina olen erityisesti etsinyt tavarahankintojeni yhteydessä tavaroille tarinoita tai tarkoituksia, kuten ostelemalla kirppiksiltä, kyselemällä kavereilta tavaratarpeeni perään tai tuunamalla vanhasta uutta. Pitkään olen etsinyt käytettyä Fjällrävenin reppua. Nimenomaan käytettyä ja kärsinyttä yksilöä. Tuntuu niin helpolta käydä ostamassa marketista täysin uusi kiiltävä yksilö, kun jossakin ihan varmaan minua odottaa vielä se elämää nähnyt yksilö joka tahtoo viettää juuri minun selässäni loppuelämänsä.
(Jos sinä huikea satut omistamaan juuri hänet, laitathan kommenttia :) Melkein kaikki värit käyvät ja hinta on neuvoteltavissa!)
Koska jotkut tavarat lataavat sisälleen paljon tunteita ja muistoja on niistä joskus vaikea päästää irti, tai toisaalta niitä voi olla vaikea pitää lähellään. Kaikki varmaan on joko itse kokenut, tai vähintään katsellut vierestä sitä eron jälkeen tapahtuvaa ”heitän kaiken hänestä muistuttavan pois” -rituaalia. Itse olen esimerkiksi polttanut ja silponut kuvia, heittänyt paitoja roskiin sekä kironnut joitakin pehmoleluja alimpaan helvettiin sen johdosta kuka siitä tulee mieleen.
Niin tai näin, on onni omistaa asia jolla on tarina, muisto ja suurempi tarkoitus kuin vaan toteuttaa sitä yhteiskunnan vaatimaa kuluttamisen missiota.