Minkälainen mies?
Mun täytyy tunnustaa, mussa on vieläkin jäänteitä siitä pinnallisuutta rakastavasta teini neidistä joka heiluttelee sormeansa mielenosoituksellisesti, kuin Lill Kim konsanaan, aina nähdessään miehellä vääränlaisen hiustyylin tai liian lyhyet housut. Hyi, rankaiskaa mua.
Mä eksyn lähes poikkeuksetta pohdiskelemaan, kun tapaan jonkun uuden miehen tai tapaillessani jotain uutta miestä joka saattaisi olla poikaystävämateriaalia, kaverin ulkonäön merkitystä ja sopivuutta. Kasvot, hiukset, pukeutuminen, kaverin olemus ja jopa auton merkkikin on käväissyt keskusteluissa hyvän miehen ominaisuuksista. Ollaanpa sitä kerran naurettu vatsalihakset krampissa, kämppiksen aamuyöllä meille raahaaman miehen kengille eteisessä vielä kaverin nukkuessa ja mietitty josko universumi olisi parempi paikka jos vahingossa nuo kengät lentäisivät parvekkeelta alas.
Viime aikoina pohdintaa on aiheuttanut (liian) lyhyt mies, ei niin kaunis mies ja vanha mies. Arvostelussa on ollut myös miesten äö ja ammattikin. Kokonaisuudessaan ajatuksia herättänyt siis se että onko kyseinen kaveri niin kutsutusti ”samalla tasolla”, mitkä asiat hänessä viehättää ylipäätään ja onko sillä ulkokuorella oikeesti jotain merkitystä.
Jos tyyppi on sua lyhyempi, eikä kasvoiltakaan varsinaisesti mikään Tom Cruise, voiko luonne ja mahdollinen karisma ajaa näiden ”vikojen” yli? Täältä voi lukea sarjan melko mielenkiintoisia naisten mielipiteitä liittyen miesten pituuteen.
Entäs jos kaveri on vähän pulskea ja muistuttaa hartioiden välistä enemmän Tom Greenia kuin Tatum Channingia, voiko herskyvä huumori ja herkkä luonne peittää ulkoiset ”puutteet”?
Vai ovatko ne edes puutteita? VAI vain piirteitä joita meissä jokaisessa ihmisessä on, ja luojan kiitos me kaikki ollaan sen ansiosta erilaisia! Sillä olisihan se huolestuttavaa jos kaikki miehet olisivat tasan sen 185 cm pitkiä, olisivat menestyviä pankkiireita tai palomiehiä fitnessurheilijan kropalla ja naamalla sekä ajaisivat valkoisella Audilla.
Minä, jonka seurustelu -ja tapailuhistoriaan on kuulunut pääasiassa mm. urheilijoita, palomies, erinäinen määrä kuikelo rokkareita ja yksi melkeinhuippukokki, yllätyin positiivisesti tapailusta sellaisen tavallisen vähän pulskean kiinteistövälittäjän kanssa. Tyyppi joka ei paljon katsonut mitä suuhunsa laittoi ja kauluspaidan kainalot oli aina jotenkin söpöllä tavalla laikuilla, sai mutkin vähän riisuutumaan mun ruokapakkomielteistä ja ulkonäkökeskeisestä yhteiskunnan jäsenyydestä. Loppujen lopuksi sekään juttu ei kauas kantanut mutta syyt olivat ihan muualla kuin kaverin kaljamahassa, hauiksen ympäryksessä tai pankkitilin numeroissa.
Oman kokemuksen perustella ulkonäkö, ja muut ulkoiset seikat, ovat merkityksellisiä vain sen ensihetken. Jos kaveri onnistuu kiinnittämään huomiosi melkein saman tien johonkin muuhun ja ulkonäköhöpötys unohtuu, on sen jälkeen aivan sama miltä kaveri näyttää jos tytön sydämessä on sellainen tunne että olet tullut kotiin.
No mikä oli pointtina? No se että kandee ehdottomasti antaa mahdollisuus itsensä tutustua elämänsä aikana jos jonkinlaiseen hiihtäjään sillä eihän sitä tiedä kuka siihen kylkiluuhun on tarkoitettu kasvavan kiinni. Se ei meinaan välttämättä ole ulkoisesti se unelmien mies jonka näköisenä olet hänet kuvitellut.
Sillä on käynyt useammin kuin kerran niinkin että olen tulisesti ihastunut kaveriin joka näyttää kreikkalaiselta jumalalta ja ”niin mun näköseltä” mieheltä. Mutta tutustuttuani häneen enemmän olen huomannut että hän todennäköisesti pitää peilikuvastaan enemmän kuin minusta, harjoittaa kyseenalaista moniavioisuutta vain siksi että hänellä on siihen hyvännäköisenä miehenä vähintään oikeus ellei velvollisuus, tai on muuten vaan aivan väärä tyyppi luonteenominaisuuksiltaan minulle. Eikä saa sinua nauramaan edes nielaistuaan ensin kolme vitsi kirjaa.