Missä mä mahdan olla isona?
Mä haluan olla ammattitaitoinen, innostunut ja kuin kala vedessä.
En halua olla vaan töissä ja työntekijä joka saa työnsä hoidetuksi. Tosin joskus sekin toteutuu vasta melkoisen rautalangan väännön ja kantapään kautta.
Kun ei keskittyminen riitä, kun tekisi mieli liikkua. Ajatus juoksee paikasta toiseen niin ei pysty pitämään kaikkia lankoja yhtä aikaa käsissä. Ei malta ajatella ja tehdä huolella.
Kun mielenkiinnon kohteet löytyy jostain ihan muualta ja tämä ala kiinnostaa yhtä paljon kun vessassa käynti. Kun ei kiinnosta, ei jaksa ymmärtää.
Mä todella ihailen niitä ihmisiä jotka ovat uskaltaneet lähteä intohimonsa perässä elämässä eteenpäin. No jotkut ajautuu sinne myös onnellisesti vahingon kautta, mutta silti. Saada tehdä sitä työtä jota oikeasti rakastaa ja haluaa, wauh.
Mulla on hyvä, vakituinen duunipaikka, jossa ei liikoja vaadita tai painosteta. Palkka on ok. Ihanat työkaverit ja työympäristö. Herään joka aamu pirteenä ja menen ihan mielelläni töihin, joskin en nyt tanssiaskelin. Missään ei varsinaisesti ole vikaa, mutta ei sitten paljon mitään muutakaan. Tyytyisinkö mä tällaiseen parisuhteen kohdalla? Tämä työ on hidas kuolema niin kropalle kuin mielellekin.
Paljon on haaveita ja ideoita, mutta vastaan tulee aina sama kysymys: Uskallanko todella jättää turvallisen vakkariduunin ja lähtee kokeilemaan jotain uutta. Mitäs jos en saakaan enää töitä. Mitäs jos en viihdy uudessa paikassa. Mitäs jos en pääsekään kouluun mihin haluan. Mitäs jos musta tuleekin syrjäytynyt nuori ja työtön. No, nuori musta ei tuu enää, vaikka nyt vielä olenkin, mutta mites se pitkäaikaistyöttömyys. Kauhu valtaa mun pään.
Tosin valtaa se yhtälailla kun ajattelen että mun pitäisi istua tällä pallilla, tässä toimistossa ja tekemässä näitä hommia vielä kauankin. Mahdollisesti eläköityä täältä :O Hyi, NEVER!
Mun pitäisi koota haaveistani suunnitelma ja pitäytyä siinä. Mennä sitä kohti niin että seinät kaatuu ympäriltä ja edestä. Jos ei onnistu, tiedän ainakin yrittäneeni ja jos onnistun, mikäs sen parempaa!
Kun sitä syvällisesti ajattelee, meillä on vaan yksi elämä. Käytänkö se tylsän turvallisesti aivokuolleena vai yritänkö edes saada jotain parempaa. Mahdollisesti onnistua ja olla onnellisempi. Kumpi vai kampi??
