On syy miksi Entiset ovat Entisiä

Entiseen poikaystävääni jälleen sekaantuneena, tajusinpas taas sellaisia elämäntotuuksia että oksat ja lehdet pois. 

Menneisyys ja mennyt on aina sitä jo koettua aikaa ja aikaa jota ei voi saada koskaan takaisin. Ei voi saada, eikä ehdottomasti pidäkään. Menneisyyden nykyhetkeen tuominen on vastoin kaikkia sääntöjä, luonnonlakeja ja maailmakaikkeuden tarkoitusta.

Meillä oli painavat ja olennaiset syyt miksi aikoinaan erottiin ja miksi mies sai Entisen statuksen. Siksi tämä revanssi erokaan ei tunnu niin pahalta, järjellä ajateltuna. Sydänhän saa olla erimieltä, jos tahtoo. 

En voi siis kieltää tai väittää etteikö hetket, kun taas nukuttiin yhdessä, laitettiin ruokaa kipot ja kupot kolisten mun pienen yksiön keittiöissä, käveltiin käsikädessä lumisateessa kaupungin jouluvalojen valossa tai iltahämärässä toistemme silmiin tuijottelut, jätä taas sydämeen hetkeksi luodin kokoisen reiän.

Jään kaipaamaan taas sitä kaikkea mitä seurusteluun ja tapailuun kuuluu. Kun voi täyttää ajatukset jonkun toisen ajattelusta, organisoida päivänsä niin että ehtii kaiken työn, harrastusten ja kissanristiäiset lisäksi mahduttaa yhden tärkeän ihmisen muiskuttelun päiväänsä tai kaupassa ostaa toisen lempirahkaa ihan siltä varalta että aamulla on extra käsipari jääkaapin ovella. 

Mutta koska tämä kaikki oli sitä siirappista parisuhdehömppää, tiedän ettei tämä luoti tapa minua. Luoti ei tapa koska se ihminen ei ollut mulle se olennaisin asia. Niin kuin ei ollut ennenkään. Sen ihmisen pitäisi olla sen seurustelun ydin ja syy, eikä se kaikki oheismateriaali. Eli alusta asti siinä jo mentiin ylinopeudella metsään mönkijällä niin että heilahti.

Mitkä ne syyt sitten oli miksi lähdin kulkemaan polkua takaisinpäin? Aika kultaa muistot. Muistot jotka todellisuudessa ja siinä hetkessä ei ollut hopeateetä (niille joille outo käsite litku on siis maitoa ja kuumaa vettä sekaisin) kummempaa, mutta jotka muuttuivat ajan kuluessa ja omassa ylhäisessä yksinäisyydessään kultaakin kiiltävimmiksi ihan vaan siksi että uusien parempien muistojen tehdas oli pistelakossa. 

Sitä jotenkin lähtee helposti kiillottamaan hullun kiilto silmissä ja vasara kädessä rakentamaan muistoista ihmeellisempiä kuin ne ovatkaan ja siinä kohtaa tulee tehneeksi itsellensä ison karhun palveluksen. Minkähän takia tätä typerää puuhaa sitten harrastaa niin moni ja niin usein? Miksi meille on istutettu ajatus että ”ennen kaikki oli paremmin”. Tulevaisuuden pelossa, mä luulen. Mitä jos tulevaisuus ei olekaan parempi kuin menneisyys? No itketään nyt varmuuden vuoksi oikeen kunnolla kuin itkijänaiset konsanaan mennyttä ja ajatellaan että on meillä sentään aina NE muistot niin uppoudutaan niihin ja lakataan elämästä nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten. 

Mutta mä en aio kyllä pelätä mitään, kaikkein vähiten tulevaisuutta ja sitä että menetinkö jotain olennaista menneisyydessä. En menettänyt en, sillä jos jonkun asian on tarkoitus tarttua muhun, se kulkisi mun kanssa yhtä matkaa kokoajan, nyt ja tulevaisuudessakin. Tervehdys siis vaan sinä ihana tulevaisuuteni, olet sitten yksinäinen tai kaksinainen, oletpahan ainakin oma ja rehellinen sellainen!