Kuinkas sitten kävikään?

ajatus.jpg

Tällä kertaa lähtijä oli Hyvä mies. Noutaja tuli eteiseen juuri kun oltiin muuttamassa yhteen. Koko lähitulevaisuus heitti kuperkeikan yhdessä iltapäivässä. Toisaalta se oli yllätys. Toisaalta ei sitten yhtään.

Ja kummallisinta tässä on se että oloni on helpottunut. Ja että oloni on myös tyhjä, ei lainkaan vihainen tai katkera.Nyt vaan mietin tässä huuli pyöreänä mietin että mitäs sit tekis?

Toki eroaminen on aina paska juttu. Niin kuin nytkin. Mutta kun meidänkin suhteen ja sen todennäköisyyden pysyä auvoisena hamaan loppuun saakka järkeilee, niin paska vähenee jo neljäsosaan ensireaktiosta. Asia joka eniten kummastuttaa on se että kun ihminen joka on 1,5 vuotta vierelläsi, häviää yhtäkkiä ja et tunnekaan häntä enää lainkaan. Elämä ja ihmissuhteet ovat käsittämättömän hauraita.

Mä en ole itkenyt eroamispäivän jälkeen kun ehkä yhteensä 3 kyyneltä ja oloni on hyvä.

Ensin mä luulin olevani shokissa tai tunteeton. Nyt mä tajuan että mä taidan kyllä olla tunteeton mutta en sillä tavalla kun luulen. Taidan nimittäin olla tunteeton Hyvää Miestä kohtaan. Taisin tykätä siitä että sain leikkiä kotia jonkun kanssa. Sama se kuka se leikkitoveri oli, kuhan se leikki kuten sanoin. Ja nyt suren sitä että leikki loppui, en niinkään että leikkitoveri läks. Toki varmaan Hyvää miestä rakastin mutta erilailla kun ehkä olisi pitänyt. Tämä rakkaus oli enemmänkin sellaista opeteltua ja tahtotila rakkautta. Kaksi ihmistä sattui olemaan yksin ja päättivät ottaa toista kädestä kiinni sen enempää sitä miettimättä.

Vaikka kyllä me työtä tehtiinkin, hienoa työtä, sen eteen että opeteltiin oleen yhdessä. Ja onnellisia ja tyytyväisiä. Mutta into työntekoon loppui jossain vaiheessa eikä jaksettu leikkiä enää kuten toinen sanoo ja siirryttiin eri huoneisiin. Vaikka seuraavaksi olisi pitänyt juuri rakentaa se yhteinen pitkäaikainen leikkikenttä. Mä luulen että mä olisin leikkinyt tota leikkiä vielä sujuvasti hetken aikaan kunnes olis pommi räjähtänyt ja sitten pois pääsy olisikin ollut jo taas vaikeampaa.

Kertaakaan en ole miettinyt puhelin kädessä pyytää häntä takaisin.

Mä olen miettinyt ja pohtinut tätä nyt jo hetken. Mä taidan olla tyytyväinen. Ja toiveikas, siis tulevaisuuden suhteen. Nyt ei tunnu mikään mahdottomalta tai raskaalta. Voiko erominen käydä myös näin?

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Alkukesän vierähdys

No kuinkas se alkukesä menikään. Tuntuu että päivät ja viikot ovat taas huristaneet vauhdilla eteenpäin ja se kauan veisattu virsi ”tulis jo kesä” on nyt vihdoin veisattu tän vuoden osalta. No paitsi säiden puolesta.

Näin juhannuksen alla onkin hyvä pistää alkukesä pakettiin. Keskikesän juhlan jälkeenhän se meinaan taitaa olla sitä toista kuuluisaa, loppukesää.

Toukokuun loppu menikin syntymäpäiviä järkkäilessä ja viettäessä. Kinkereitä oli kahdet ja leipomista varmaan neljien edestä. Porukkaa oli kun pipoo ja tarjoiltavatkin jäi kiireessä kuvaamatta mutta kunnon kinkerit oli. Lahjapöytä notku muumiaiheisista lahjuksista ja sain elämäni huikeimman syntymäpäiväkortin!

ilmap_0.jpg

Huikeita ilmapalloja löytyi marketin lastenkutsu osastolta 😀

ylpee.jpg

Ylpeä. Enought said.

tytot.png

Tää oli pakko ikuistaa, kyllä pääs nauru kun menin avaan oven tytöille ja kaikilla meillä kolmella oli samanväriset mekot. Varsinainen missitrio.

 

haukkuvahti.jpg

Eräs viikonloppu saatiin Hyvän miehen kanssa kunnia olla Haukkuvahteina. On ne koirat vaan kivoja mutta silti. En kyllä jaksaisi sitä pissatus ruokitus kakatus rumbaa. Kaksi päivää oli ihan hyvä annos. 

aamuaurinko.jpg

Lenkkimaastoja aamuauringossa

jadekippo.jpg

Räpylätreenin päätteeksi palautusruokaa. Jäätelö edesauttaa kuulemma lihasten palautumisessa. No aivosolujen ainakin. Mielenterveydellistä ruokaa.

quest.jpg

Questbar hetki ennen Gymille lähtöä. Jänniä juttuja nuo patukat. Mikroon vaan niin siinä onkin brownie. No, korjaan terveellinen Brownie. Ei se maku nyt ihan identtinen alkuperäseen kyllä ollut vaikka hyvää olikin.

patukat_0.jpg

Patukkahommia. Lähti vähän käsistä Punnitse&Säästä kaupassa. No mut ku mulla oli lahjakortti.

 

urjala.jpg

Sitähän luulisi että makeistukusta tilataan makeisia. Vaan en minä, mä tilasin proteiinivanukasta, magneesiumia, maitohappobakteereja ja raakasuklaata 🙂

Mansikkaista aamua! Mansikkasosetta ja loiskaus mansikkakeittoa rahkan ja puuron päällä.

mansikkaap_0.jpg

Uunissa paahdetut vaniljapulverilla (ilman sokeria siis) maustetut mantelilastut. Jättivät muuten melkoisen herkullisen tuoksun leijailemaan keittiöön loppuillaksi.

mantelit_1.jpg

 

Huijaus Ben&Jerry’s. Valebenkkujenkku.

Puddigin sekaan hetken vedessä lionneita kaurahiutaleita ja mantelilastuja ja Avot.

benkku_0.jpg

Ja sit ihan ehtaa herkkua. Trio jädee ja Fanipaloja. Mulle kävi kuten siitä mainoksessa. Käsi kävi pussilla kun Repeatilla.

herkku_0.jpg

Niin sitä mää siis vaan että alkukesästä on tullu syötyä, juotua, urheiltua ja elettyä. Ja aion jatkaa samanlailla. Huomenna irtoo botski Talllinnaan Katajanokan satamasta, eli juhannuksen viettoon lompsis. Mut sitä ennen vielä pari tuntia töitä, yks puntti ja matkalaukun pakkaaminen.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Liikunta